Näytetään tekstit, joissa on tunniste paino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paino. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. tammikuuta 2010

En olisi uskonut.


Viime postaukseni jälkeen olen skarpannut ja panostanut. Liikkunut joka päivä yli 600kcal:n edestä, vaikka yön pikkutunneille asti jos koulussa on mennyt iltaan saakka. Syömiset enemmän ja vähemmänkin 1000kcal/päivä. En tosissani uskonut, että tuloksia tulisi niin nopeasti. Vaaka näytti aamulla 46.5kg, eli -300g siitä alimmasta painostani mitä koskaan olen painanut. Minua väsyttää, kouluhommille ei näy loppua, kesätyöpaikat näyttävät piiloutuneen kivien alle ja aika kiitää valon nopeudella eteenpäin, mutta olen entistä varmempi siitä, että pystyn tähän ja aion jatkaa.

Katsoin herättyäni kännykkää, äiti oli laittanut kolmen aikaan yöllä tekstiviestin: "Tarvitsetko rahaa tai jotain muuta? Onko kaikki hyvin?" :D. Olosuhteisiin nähden kaikki on hyvin, onhan? Mutta oikeasti kaikki ei ole hyvin. Miten minä voisin kertoa ylihuolehtivalle ja lujilla olevalle äidilleni jotain sellaista? En vain pysty. Hänellä on niin paljon murhetta muutenkin. Tahdon viedä häneltä edes yhden huolen pois, itseni. En sitten tiedä, onko tapani toimia itsekäs vai mitä mutta... jostain syystä en ole vuosiin osannut olla äidilleni rehellinen. Se tulee jo automaattisesti, aurinkoinen hymy ja "kaikki on hyvin, olen vain vähän väsynyt". Paska. Kailotan aina kovaan ääneen rehellisyyden perään, ja sitten kuitenkin olen itse kaksinaamainen. On liian helppoa vaan vetää hymyilevä naamio kasvoille vaikka syvällä sisimmässäsi itkisi ja huutaisi.

Tämä viikonloppu ei tule tekemään poikkeusta arjesta muuten, kuin koulun osalta. Ylös, ulos ja lenkille, sen jälkeen kouluprojektien pariin ja jos kerkeän, niin kertaan japania myös. Tuntuu siltä, kuin tuolla ei tänään olisi ihan hirveästi pakkasta. Olisipa noin. Olen myös miettinyt, olenko kuinka luuseri kun kukaan ei enää kommentoi kirjoituksiani ;______;. En itsekään tosin ole kommentoinut kenenkään juttuja. En tiedä, johtuuko se selaimesta vai mistä, mutta kotikoneeni ei jostain syystä anna minun jättää kommentteja kuin joihinkin blogeihin. Kirjoitan kommentin, mutta lähettäessäni sen, se katoaa vaan ilmaan. Ei oo reilua.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Aamupäivän tunnelmia.


Olen kohtapuoliin lähdössä keskustaan. Japanin kurssi jännittää ja pelottaa, enimmäkseen tosiaan murehdin perille löytämistä ja myöhästymistä. Ulkona ei onneksi ole kauhean paljon pakkasta. Luulen, että joudun tänään soittamaan isälleni ja avautumaan hänelle rahatilanteestani. Inhottaa pyytää apua, mutta faktahan on, ettei opintotuella paljon hurrata jos siitä jää vuokran ja puhelinlaskun jälkeen kuukaudessa parikymppiä kouraan. Kurssimateriaalit tekevät vähintään sen 40€, toivon ettei enempää.

Kävin eilen illalla miettimään suhdettani ruokaan. Se on muuttunut. Nykäsen poismenon jälkeen en ole jaksanut enää listata ruoasta saatuja ja liikunnalla kulutettuja kaloreita ylös, vaan olen arvioinut niitä summittaisesti päässäni. Toki murehdin edelleen painoani ja ulkomuotoani, mutta en ole enää jaksanut rankaista itseäni niin armottomasti syytöksillä ja pakkoliikunnalla syötyäni. En sitten tiedä, onko tämä kenties askel taaksepäin, kohti terveempää ajattelua. Jotenkin en vain jaksa. Paino on ihmeellisesti pysynyt täysin paikoillaan. Se oli tänäkin aamuna sama kuin eilen, 46.8kg. Käsittämätöntä, mutta toisaalta olen helpottunut. Tahdon ajatella, että se todella on tuon verran, yleensä saa miettiä niiden heilahtelujen kanssa että onko tämä nyt läskiä, nestettä vai mitä, mikä on tarkka luku ja totuus.

Uudenvuodenlupaukset... en ole unohtanut niitä, vaikka ne ovatkin yllätys yllätys, ottaneet vähän takapakkia. En ole tehnyt lihaskuntoja ihan joka päivä, en vieläkään ole lopettanut tupakointia. Kyllä minä lopetan, kunhan kerkiän. Kunhan elämä palaa jotenkuten raiteilleen, asiat rutinoituvat eivätkä päivät enää tunnu niin epätodellisilta ja kaoottisilta. Kunhan pääsen Nykäsestä yli, tahdon kasvaa paremmaksi ihmiseksi.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Päivä tuli, päivä meni.


Ei varmaankaan pitäisi kirjoittaa tällaisia "joo ei mitään uutta"-postauksia, mutta menkööt, ihan vaan kirjoittamisen riemusta. Lähdetään liikkeelle aamusta. Paino sama kuin eilen, eli 46.8kg. Eihän se tuosta enää tipu ilman että siihen panostaa, näin luulen. Kunhan ei vaan nousis. Join kahvit, söin sämpylän, vein vanhoja sarjiksia ja DVD:itä divariin (jonka löytyminen oli "pienen" vaivan takana), sain kympin. Kotiinpäin palatessani kävin kaupassa, ostin salaattia, sipuleita, dödön, tupakkaa ja postimerkin, tekivät 10.20€. Aika mahtava reissu. No, tulipahan käveltyä kutakuinkin kaksi tuntia. Onneksi ei enää ollut niin kylmä.

Kotona sitten join lisää kahvia, viikkasin pyykkejä kaappiin, juttelin äidin kanssa puhelimessa, söin puolikkaan sämpylän ja kudoin kaulaliinaa. Iltaruoaksi luomujauhelihariisimössöä sipulin ja lantun kera. Jakso Criminal mindsia ja 2 erää Carcassonia (joka on joku paras lautapeli ikinä, unelmoin niistä lisäosista siihen) ja varmaan 5 kuppia teetä. Tsekkailin myös reseptejä viikonloppua varten. Juhlimme miehen synttäreitä ja tulee muutama kaveri kylään, ajattelin että leipominen tulisi halvemmaksi kuin valmiina ostaminen. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että söin mössöä niin paljon, en saanut tänään piirrettyä, en liikuttua enempää, en tehtyä oikeastaan mitään kummempaa. Saamaton olo.

Soitin tosiaan eilen Nykäsestä ex-kämppikselleni. Tunnin itkupuheluksihan se meni, langan kummaltakin puolelta. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Ja yöllä odotin unta vain kaksi tuntia. Koulu alkaa virallisesti vasta ensi maanantaina, mutta olen ottanut valinnaiseksi japanin kielen, joka alkaa huomenna. Olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani. Kurssi pidetään keskustassa, minulla on osoite muttei mitään hajua millainen rakennus se on tms. Pelkään eksyväni, etten löydä paikalla, pelkään myöhästyväni ja sitä että minulla pitäisi olla jotain kurssimateriaaleja joista en kuitenkaan ole mistään löytänyt mitään mainintaa. Ahdistaa. Okei, voin heittäytyä kokeilemaan jotakin uutta tuosta noin vain, mutta pohjimmiltani pelkään uusia asioita. Jos rahatilanteeni olisi kehuttavampi, olisin varmaan tänään mennyt junalla keskustaan ja takaisin vain varmistamaan että löydän huomenna perille. Sellainen minä olen.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Uskomatonta, mutta totta.


Joulukilot on nyt joten kuten saatu kuosiin. Vaaka näytti aamulla tutun 46.8kg, eli painoni ennen joulua. Siitä huolimatta en jotenkin osaa olla niin iloinen siitä, kuin ehkä pitäisi. Pelkään yhä, että olen menettänyt lihasmassaa, ja että se on vaihtunut läskiksi. Ajattelen, että minulla on mennyt kuukausi hukkaan tavoitteeni saavuttamisessa. Mitä vaaka olisi tänään näyttänyt jos en olisi jouluna mässäillyt? Alunperin oli tarkoitus, että olisin painanut 45kg jouluun mennessä mutta en koskaan päässyt sinne asti. No, tänä vuonna. Kesti minkä kesti.

Näyttää myös siltä, että häviän mieheni kanssa lyömäni vedon. Hän oli varma siitä, että saavuttaisin tämän painon ennen hänen syntymäpäiväänsä (ensi viikolla), tai menisin sen alle. Jos paino pysyy nyt siihen asti samana tai laskee, minua odottaa kuukauden herkkulakko. Jos taas paino olisi enemmän kuin tuo 46.8, minulle pistettäisiin kesään asti 20€ joka kuukausi sivuun shoppailua varten. Vaikuttaa siltä, että joudun pitämään sen kuukauden karkkilakon. Either way, I win. Harmittaa vain ihan vähän, mutta varmasti karkkilakkokin tekee hyvää. Mikä upea veto.

Tänään pakkanen ilmeisesti alkaa vähän laskea. Suunnittelen kävelyreissua jossain vaiheessa päivää. Suunnitelmissa on myös sämpylöiden leipominen ja piirtäminen. Sain eilen pitkästä aikaa tartuttua kynän varteen, olen iloinen siitä. En ymmärrä miksi piirtämisestä on tullut minulle niin käsittämättömän vaikeaa. Onko kyseessä vain laiskuus vai puhtaan paperin kammo, en tiedä. Olen myös luvannut soittaa ex-kämppikselleni päivällä. Joudun kertomaan Nykäsestä. Aa, niin vaikeaa. Tekisi mieli livistää, mutta sitähän minä en tee.

Mitä parhainta sunnuntaita teille kaikille 22:lle. o/

lauantai 9. tammikuuta 2010

I'm on road again...


Tsekkasin eilen keskellä päivää painoni. Se oli jotain järkyttävää, tai niin ainakin aluksi luulin. Heti punnituksen jälkeen kierin sohvalle, kudoin muutaman rivin kaulaliinaa ja kelailin että "ei oo mahdollista". Menin uudestaan vaa'alle, ilman vaatteita tällä kertaa ja lukema pieneni 1,5:llä kilolla. What?? Kyllä vaatteet on painavia, en käsitä. Viimeinen kerta kun yritän salata muotojani vaa'alta.

Aamupaino tänään 47.1kg. Eli minulla on enää 300g:n matka siihen, mitä painoin ennen joulua. Jotain käsittämättömintä ikinä, sillä joulunkin aikana painoni kävi 49:ssä. Pelkään kuitenkin, että tuo ääretön painonlasku johtuu myös siitä, että olen menettänyt lihasmassaa, silllä en enää ole liikkunut niin aktiivisesti kuin ennen joulua. Ei auta kuin korjata asia, alkaa taas liikkumaan. Tätä teoriaa tukee sekin, että aikaisemmin suht. väljät farkut tuntuvat tiukoilta. Ääää. >____<

Käytiin kirpparilla. Oli pieni ja aneeminen, eikä löydetty yhtään mitään. Tulipahan käytyä. Ajattelin että voisin tänään liikunnan lisäksi yrittää piirtää. Viime kerrasta on oikeasti niiiiiiin pitkä aika, hävettää kuinka en ole koko syksyn aikana saanut paljon mitään aikaan, ainakaan mitä tulee piirustuspöytääni. Tuntuu ettei aika riitä. Ei alkuunkaan. On niin paljon asioita mitä tehdä, ja se jotenkin lamaannuttaa... ja sitten en tee yhtään mitään. Weird? O____o No mutta, eipä ihmeempiä tästä päivästä. Rahatilanteeni on paska, ja se stressaa. En tiedä, mistä repisin lisätuloja, sillä en jaksa käydä töissä samaan aikaan kun opiskelen. Tämä on taas niitä hetkiä, jolloin tunnen itseni luuseriksi. Jaksaahan moni muukin, miksen minä? Minä vaan... olen.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Tääl on kylmä.


Meinasin, että lähtisin pitkälle sunnuntaikävelylle mutta paskat, lämpömittarin näyttäessä -19C minun on harkittava asiaa vielä järjen kanssa. Täällä on uskomattoman hiljaista ja kaunista, hirveästi lunta ja kylmä kuin mikä (siis ulkona).

Kävin eilen illalla pienellä kävelyllä mieheni kanssa, puhuimme jälleen suhtautumisestani ruokaan ja itseeni. Mieheni tuli siihen tulokseen, että minun pitäisi hankkia ammattiapua, että olen sairas. Sovimme, että harkitsen jotain keskusteluryhmässä käymistä tai jotain, missä alkaisin käydä kun palaamme parin viikon päästä kotiin. Minulle jäi vähän ristiriitainen olo tuosta keskustelusta, enkä ole vieläkään varma olisiko minun pitänyt avata suutani niin paljon. Toisaalta, tahdon hänen tietävän missä mennään, ja että pystymme puhumaan toisillemme aivan kaikesta. Ei salaisuuksia. Minä olen osa häntä, ja hän minua. Jos minulla ei ole kaikki hyvin, ei ole silloin hänelläkään. Teen kuulemma palveluksen hänelle tekemällä palveluksen itselleni ja hankkimalla apua (niin kornilta kuin se kuulostaakin, mutta tiedän että hän tarkoitti sitä hyvällä tavalla). Minun tuskani on hänenkin tuskansa.

En ole pitkään aikaan ottanut niin rennosti kuin täällä, jos nyt ei puhuta syömisvammailusta. Onhan minulla noita paperihommia matkassa, mutta laukun pohjalle ovat jääneet. Sen sijaan olen vain lojunut sohvalla, lukenut sarjakuvia, leikkinyt kanien kanssa, katsonut töllöä, aina välillä piipahtanut ulkona, käynyt joka ilta saunassa (tekee niin hyvää iholle!). Mieheni perhe on todella ystävällistä porukkaa, ihania ihmisiä kaikki tyynni. Nämä pohjoisen tyypit tuntuvat kaikki olevan jotenkin samanlaista sakkia, sellaisia lämpöisiä, rehtejä ja hullun ahkeria. Kahvia keitetään ainakin 3 pannua päivässä, joten tästä ei meno parane. Jääkööt paperihommat vielä laukkuun. Palaan lukemaan sarjakuvia ja vetämään neljännen kupin kahvia.

torstai 17. joulukuuta 2009

Reissuun pää kolmantena jalkana.


Voi pylly. Naapurissa tehdään jotain remonttia ja porasivat koko päivän. Kun tärykalvomme olivat toipuneet tykityksestä, päätimme mieheni kanssa että yllätämme hänen perheensä ja lähdemmekin sinne pohjoiseen jo huomenna. Tuota jyräämistä kestä kukaan, kanit varmasti vielä vähemmän. Olen nyt pakkaillut koko illan, huomenna yritetään jo seitsemän maissa päästä ajamaan.

Se siitä herkkukiellosta ennen jouluaattoa. Vähentääksemme tavarakuormaa, avasimme jo nyt meitä odottaneet lahjat, ja tottakai se äidiltä saatu mansikkasuklaalevy oli pakko vetäistä naamaan kolmen piparin kera Criminal mindsia katsoessa. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minulta puuttuu jotain erittäin olennaista mitä laihduttamisessa nyt saattaisi tuon tuosta tarvita: itsehillintä. Olen onnettoman perso makealle, enkä vaan opi siitä pois vaikka kuinka joisi vettä ja vetäisi kromia naamaan, söisi hedelmiä ja ties mitä muuta - herkut tulee syötyä, aina.

Tulen aivan varmasti lihomaan joulun alla. Sanonpa siihen "voi paska". Joulu on vähän niin kuin synttärit, silloin ei voi välttyä herkuttelulta. Huonompi homma, että siinä missä synttärit yleensä kestää päivän, niin joulua saatetaan juhlia yli viikkokin. Osaisinpa edes jättää sen herkuttelun yhteen joulutorttuun, mutta ei... olen niin itkupotkuraivarin partaalla tämän oman kykenemättömyyteni kanssa. Haluaisin nauttia joulusta, ja päätin että nauttisin siitä, mutta kuinka vaikeaa se onkaan. Ajattelen ruokaa aivan tauotta, ynnään kaloreita päässäni, pelkään lihovani, tiedän lihovani, mutta en vain osaa taistella nälkää ja herkkuja vastaan. Sitten vihaan itseäni ja kiskon tupakkia pettyneenä. Failure after failure. Voi luoja että vihaan itseäni juuri nyt.
Äygh.


Eilinen aamupaino oli 47.5kg, eli +600g viime perjantaista. Ei syytä paniikkiin, niin kauan kunhan se ei vaan tuosta nouse. Nyt on perhevierailut tehty ja juustokakut syöty ja voin vihdoinkin huokaista helpotuksesta ja palata ns. arkeeni. Yritän olla herkuttelematta ennen jouluaattoa, onhan siihen enää tasan viikko :). Tämä päivä on käynnistynyt kahvilla, ja minulla on jääkaapissa ananas odottamassa (syön aina hedelmäni jääkaappikylminä). Olen kuullut aivan mielettömästi ananaksen hyötyvaikutuksista, ja minua harmittaa etten ole vain aikaisemmin saanut syödyksi sitä niin paljon kuin olisin voinut, sillä hyötyominaisuuksiensa lisäksi tuore ananas on äärettömän herkullista. Ananaksen sanotaan mm.

-hoitavan vatsavaivoja, lihaskipuja, limaista yskää sekä tulehduksia (ks. alempana bromelaiini).
-se sisältää runsaasti C-vitamiinia, B1-vitamiinia, kuitua ja mangaania, flavonoideja sekä hieman joitakin muita B-ryhmän vitamiineja ja hivenaineita.
-Edistävän ruoansulatusta ja nesteen poistumista elimistöstä.
-Sisältää myös bromelaiinia, jolla on tulehdusta estäviä vaikutuksia ja näin ollen se tarjoaisi apua esim. iho-ongelmiin.



Otsani on suoraan sanottuna räjähtänyt. Ilmiötä voisi nimittää "suklaakakun kostoksi". Minulla on aina ollut herkkä iho, enkä lainkaan liioittele väittäessäni että kaikki syömäni näkyy automaattisesti ihoni kunnossa. Eniten damagea aiheuttavat sokeri, hiilihydraatit, lisä- ja säilöntäaineet. Kaiken järjen ja logiikan mukaan minun tulisi välttää näitä edellämainittuja. Yritän toki, mutta harmikseni satun olemaan suuri sokerin, hiilihydraattien ja keinotekoisten aineiden ystävä... :D No, voitto se on pienikin voitto, eli jokainen syömättä jätetty suklaapala on aina askel eteenpäin.

Ulkona on ihana ilma. Vaikuttaa siltä, ettei tänään ole niin kova pakkanenkaan kuin eilen, joten suunnittelen pitkää kävelylenkkiä kauppakeskukseen ja takaisin. Sain eilen isältä 30,- joululahjaksi O_____o. Minulle se on huikea summa. Ihan ykkösenä ostoslistallani on puuteri ja hyvä kosteusvoide kasvoille. Toivottavasti rahat riittävät molempiin. Hey btw, sain eilen taas kuningasidean kuinka huijata itseään: Aina kun tekee mieli sortua syömään jotakin, mitä se nyt sitten onkaan, niin ensin täytyy juoda 1,5 litraa vettä. Todennäköisesti tämän jälkeen ei tee enää edes mieli syödä, tai ainakin vatsa on niin täysi ettei tule syötyä niin paljon. Plus, vedenjuonti on vaan terveellistä (on sillekin olemassa joku raja, mutta itse ainakin olen juonut aivan liian vähän viime päivinä: olen kitannut kahvia puolet enemmän kuin vettä). Tämä vesiteoria pitää testata.

Ylihuomenna lähdemme mieheni perheen luokse pohjoiseen, eli 10 tunnin automatka tiedossa kolmen kanin kanssa. Nice o/. Tulen varmasti päivittämään blogia siellä ollessani myös, joskaan en ihan joka päivä. Upeaa joulun odotusta kaikille, otetaan talvipäivistä kaikki riemu irti.


sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Joo'o.


Se siitä viikonlopusta sitten. Mistäköhän aloittaisi... varmaankin siitä, että olen varmaan lihonut tuplasti sen, mitä onnistuin edellisellä viikolla pudottamaan. Läskiksi meni, taas. Se on aina kun menee kotona käymään. Lähdetäänpä kuitenkin liikenteeseen perjaintaista.

Eli, tapasin isäni. Se tapaaminen meni kait ihan hyvin, emme taaskaan puhuneet mitään arkisia kummempia, mitä nyt selvisi että myös isäni on ollut masentunut viime aikoina. Tuntui kuitenkin piristyvän käynnistäni ja riemukseni kahteen otteeseen totesi "voi kauhee sä oot laiha". Olin iloinen siitä, että hän huomasi, mutta jotenkin minulle silti jäi tyhjä olo visiitin jälkeen, henkisesti. Fyysisesti olin täynnä riisipiirakoita, leipää ja pipareita ja isä antoi vielä hirveän läjän ruokaa mukaan, sen sijaan että olisi lykännyt jonkin näköisen setelin kouraan, niin kuin yleensä. Se oli ehkä pienoinen pettymys, mutta olkoot.

Äiti tulikin kotiin jo lauantaina. Tämä tarkoitti suklaakakkua, lisää pipareita ja yrttivoipatonkia. Olisin voinut ampua itseni illan päätteeksi. Konferenssi oli kuitenkin mennyt hyvin, ja äidilleni oli sattunut erinäisiä juttuja minkä vuoksi hän oli hyvin onnellinen. Tämä teki myös minut hirvittävän onnelliseksi, sillä mikään ei ole saanut minua tuntemaan oloani niin riittämättömäksi ja onnettomaksi kuin se, että äidilläni on ollut niin vaikeaa ja että hän on surullinen. Olen vieläkin todella iloinen siitä, että hän on päivän mittaan nauranut enemmän kuin itkenyt. Ja joo, äitikin huomasi kilojen tippuneen:

"kauhee et sä oot laihtun, ootko sä ihan normaalipainoinen?"
"joo, oon, ihan normaali" O__________o
"ootko ihan varmasti???"
"joo"
"ootko tarkistanu, käynyt lääkärissä tai jossain"
"joo oon, normaali oon"

Joo joo joo. Ja tämä päivä... aamu ja aamupäivä jaksettiin hienosti kahvin voimin. Sitten alkoi menkat, sattui ja nälkä palasi ja voi vitsi... minkä takia sitä suklaakakkua oli pakko syödä niin paljon taas??? Ja leipää, ja pipareita... äääääää. Fail fail fail fail fail. Luojan kiitos pääsin jo kotiin. On niin totaalisen turvonnut ja ruma olo ettei mitään järkeä, vihaan tätä. Varmasti olen normaalipainoinen, taas. Päivän paras on se, että äiti ompeli meitille verhot keittiöön ja makkariin ennen kuin heitti mut takaisin Helsinkiin. Ette arvaa miten olen odottanut niitä verhoja, muutosta asti (eli elokuusta) olen pitänyt pyyhettä makuuhuoneen ikkunassa (sarjassamme "kuinka tehdä lähtemätön ensivaikutelma naapureihisi"). Olen niin onnellinen. Silitin ja ripustin ne miehen kanssa ikkunaan heti kun pääsin perille. Jo lähti pyyhe.



What can I do? Jatkaa ensi viikonkin kuin edellisen viikon. Syödä niin vähän kuin mahdollista ja liikkua niin paljon kuin mahdollista. Ei tuu olee helppoa. Jääkaapissa hyytyy mansikkavanilja-juustokakku joululomani kunniaksi ja pitäisi käydä joulukahvit juomassa sekä äidin, että isän luona ennen kuin lähdemme pohjoiseen ensi lauantaina miehen kanssa. Setäkin pitäisi pyytää kylään. Voi Luoja... hajottaa niin kympillä. Ei muuten, mutta kun tuntuu että kaikki painon pudotuksen eteen näkemäni vaiva tuntuu valuvan pullasormien välistä hukkaan... nyt kun aloin miettimään asiaa tarkemmin, tuntuu että mahikseni laihtua ensi viikolla (tai edes rankata paino takaisin 47:n paremmalle puolen) on täysi nolla.

Ahdistaa. Onko minulla mahkuja selviytyä? You tell me.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Hei hei.

Olen juuri lähdössä. Aamupaino 46.8kg. En tajua. -900g toissapäivästä. Tämä on melkein pelottavaa, ottaen huomioon että yleensä vauhti on ollut jotain puoli kiloa kahdessa viikossa. Olen nyt virallisesti alipainoinen. Aloittaessani WIN-viikkoa ajattelin olevani onnellinen, jos saisin edes puoli kiloa veks, mutta sen sijaan kiloja tippuikin suurinpiirtein 2. En tajua, en tajua sitten ollenkaan, mitä tämä on.

Jokatapauksessa, toivon teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta. o/

torstai 10. joulukuuta 2009

T niin kuin torstai.


Tunnit matelevat eteenpäin. Istun tietokoneluokassa ja odotan kotiinpääsyä kuin hullu puuroa. Ei, että päivä päättyisi ennen kolmea. En ole tänään syönyt vielä mitään, juonut vain kupin kahvia aamulla. Ei ole edes paha nälkä, palelee vain. On vähän morkkis, että menin syömään leipää. Se on oikeasti sellaista tavaraa, mistä pitäisi pysyä kaukana, kun ei yksi pala kuitenkaan koskaan riitä. Menemme tänään iltapäivästä ostamaan joululahjoja mieheni kanssa. Koska budjetti ei ole mikään järjetön (lue=olematon), päädyimme ratkaisuun käväistä Halvan tehtaanmyymälässä (sain postissa sellaisen -15% alekupongin sinne). Tiedän, että suklaan ja makeisten ostaminen on vähän lame, mutta uskon, että parempi se kuin ei mitään, ja tehtaanmyymälän valikoimassa luulisi olevan jotain vähän erikoisempaa, sen lisäksi että tavara on taatusti tuoretta. Koitan sitten vain kääriä lahjat oikein extrakauniisiin paketteihin :D

Lähden taas huomenna koiravahdiksi äitini asunnolle. Kirjoitin aikaisemmin, että tapaan isäni huomenna. Jännittää. En tiedä miten päin olisin, tuntemukseni tätä tapaamista kohtaan ovat vähintäänkin sekavat, mutta yritän parhaani mukaan yritän olla stressaamatta asiasta. Tein joulukuun alkupuolella lupauksen itselleni, että koettaisin olla murehtimatta turhia. Se on hyvä lupaus, ottaen huomioon miten helposti stressaannun, ja miten paljon stressi vaikuttaa minuun. Anyway, tulen takaisin sunnuntai-iltana tai -yönä. Yritän viikonloppuna saada jotakin aikaiseksi, eli liikkua ja syödä mahdollisimman vähän + pitää koiralle seuraa + saada vielä prioritylistani viimeisiä hommia tehtyä. Joku alle kymmenen kohtaa jäljellä.

On tosi kummallinen olotila. Tietäessäni (en katsonut vaakaa, joten parempi termi olisi ehkä "olettaessani") painavani alle 48, tunnen itseni jotenkin tyyneksi. On sellainen rauhallinen olo, että kelpaan itselleni näin. Ehkä jollakin sorttia tiedostan että en ole oikeasti lihava. Parantamisen varaa on, mutta että en ole lihava. Minulla on hiljaisen hyvä olla, mutta samalla tunnen myös surua. En tiedä miksi. Kenties siksi, etten tiedä miten pitkään hyvää oloa kestää.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

No joo.


Tänään olen syönyt sitten enempi. Iltaruoaksi oli itsetehtyjä lohkoperunoita ja jotain naudanpaistia. Ei loppujen lopuksi ihan älytön paha jos olisi jäänyt siihen, mutta pitihän sitä miehen ostamaa auringonkukkaleipää mussuttaa samalla kun töllöä katsoi :3. Ja satsuma. Päivän syömiset 918kcal, ja liikunnalla kulutettu 720kcal (kävelylenkki vähän venähti, aamulla pyöräilin kouluun ja takas), joten jos nuo miinustaa toisistaan niin ei se nyt niin hirmuista ole, eihän? Sanokaa pliis joku että ei. Jotenkin en jaksaisi pahoittaa mieltäni noista syömisistä, sillä onhan se paljon, mutta paljon on askellettukin, ja siihen vielä päälle peruskulutus ja hyötyliikunta...

Olen tyytyväinen painonlaskuun. Aina kun paino jää junnaamaan pidemmäksi aikaa, minuun iskee hirvittävä pelko että nyt se raja on tullut vastaan, tästä ei enää alaspäin mennä. Oli huojentavaa huomata, että suunta on yhä alaspäin, ja että suklaakakku on nyt todellakin eliminoitu vyötäröltä. Tosin en sitten tiedä tästä eteenpäin kun alkaa joulun vietto ensi viikosta. Kierrämme ensin täällä Etelä-Suomessa minun sukulaiset läpi, ja sitten lähdemme pohjoiseen mieheni perheen luo, ei nyt tulevana viikonloppuna, mutta sitä seuraavana.

Hörpin tässä keltaista luomuteetä. Maistuu vähän vihreälle teelle, muttei sinne päinkään. Onko kukaan muu maistanut tätä koskaan?
Hei, tämähän toimii.

Karkasin aamulla taas vaa'alle. Tapaamisemme oli harvinaisen miellyttävä tällä kertaa. Lukema mittarissa näytti 47.6kg, eli olen hukannut jonnekin yli puoli kiloa parissa päivässä. Minua väsyttää, vatsaani koskee, en ole saanut nukuttua, keskittymiskyky alkaa olla tunnilla 0, mutta olen onnellinen. En tiedä pitäisikö minun syödä tänään jo enemmän (eiliset safkat alle 500kcal). Voin tuntea kuinka aineenvaihduntani hidastuu hidastumistaan. Voi tätä riemua. Alle 48. Ajatelkaas. Ihan uskomatonta.

Ei vitsi, juuri nyt taidan olla niin väsyneessä mielentilassa että tekisi mieli vain jättää loput pudottamisesta ensi vuodelle ja aloittaa joulun vietto samantien. Alle 48. Mii soo happi. Ai did it.


maanantai 7. joulukuuta 2009

It's not over yet.


Elämä jatkuu, niin myös läskisota. Tsekkasin aamulla painoni, se ei ollut niin paha kuin mitä odotin, eli parin viikon sisään +400g. En tajua. Olin satavarma että minulle olisi tullut ainakin kilo lisää kaikista niistä syömisistä ja liikunnan vähyydestä mutta ei. Ilmeisesti pudottamani kilot ovat olleet niitä ns. varmoja kiloja sitten, kun ei kerta tuon enempää ole paino noussut. Olen samaan aikaan helpottunut, mutta myös agressiivisen motivoitunut pieksämään itseäni lisää. Jo riittää turhat syömiset ja herkut. Tästä päivästä alkaen yritän olla syömättä mitään mitä ei ole totaalisen pakko syödä. Ja liikunta takaisin kehiin, nyt alkaa loppukiri ennen joulua.

Vaikka viikonloppu olikin syömisten ja liikuntojen osalta yhtä failia, sain siitä huolimatta päntättyä taidehistorian tenttiin, ja essee on lähdeluettelon viimeistelyä vaille valmis. Kyllä näistä selvitään. Stressikynnykseni ja mielialani on huomattavasti positiivisemmalla tolalla nyt kun koulujutut ei enää ahdista niin paljon.



Lienee epätodennäköistä, että ehtisin jouluun mennessä pudottaa useamman kilon. En anna sen masentaa. Kilot tippuvat kun tippuvat, teen parhaani ja sen mukaan mennään. Vaikka tavoitteen saavuttaminen viekin odotettua pidempään, en silti aio heittää hanskoja tiskiin. Olisin ikionnellinen, jos saisin 1,5 kg pois joulukuussa, mutta en tiedä... kilokin on tässä vaiheessa paljon. Tippui mitä tippui, mutta aion taistella täysillä. Päivä on alkanut lupaavasti, sillä vatsaani on koskenut aina eilisillasta lähtien. On minulla vatsakipuja ollut ennenkin, mutta koskaan ennen ne eivät ole jatkuneet näin pitkään. Oikein vääntää mahalaukussa. Ehkä se tästä.

Kerkesin aamupäivällä miettiä lisää hiusteni värjäämistä. Hopeisia/valkoisia hiuksia kaipaillen, minulle on suositeltu värinpoistoa + hopeashampoo-comboa. Sen jälkeen voisi juurikasvua aina värjäillä jollakin platinavärillä. Tänään jäin miettimään, että tarvitsenko todella sitä värinpoistoa? Olen kasvattanut hiuksiani niin pitkään, ettei värjättyä hiusta enää ole, ja luonnollinen värini on kaiketi vähän hiekan vaaleasta tummempi. Helsingissä asuessani olen myös havainnut hiusteni tummuvan ja saavan punaista pigmenttiä, luulen että se johtuu jotenkin vedestä. Mut niin, tarvitseeko värinpoistoa tehdä, vai riittäisikö vain jokin voimakkaasti vaalentava kestoväri, ja mikä mahtaisi olla tähän tarkoitukseen paras? Te viisaammat, valaiskaa, suositelkaa.

torstai 26. marraskuuta 2009

Eksyksissä.


Rikoin tänään sääntöäni käydä vain kerran viikossa vaa'alla. Alkuviikon syömiset kummittelivat sen verran mielessä että en voinut vastustaa kiusausta kurkata miten paljon olin lihonut. Jännittävää. Vaaka näytti täsmälleen samaa kuin viime lauantainakin, 48.7kg. Olin samaan aikaan todella huojentunut ettei se ollut noussut, mutta samalla myös pettynyt etten ole laihtunutkaan. Eli paino edelleen puolentoista viikon aikana +200g. Mikä ihme tässä taas mättää? Alan pikkuhiljaa uskoa, ettei minun ole mahdollista laihtua enempää. Että tämä on se raja.

Päivän syömiset teki jonkun 498kcal. Satsuma, kuppi kahvia, purkka, puuroriisiä 2,5dl ja n. 70g jauhelihaa johon oli pilkottu vähän lanttua ja herkkusieniä. Minua palelee, minun on vieläkin nälkä, harmittaa etten liikkunut vielä enemmän tänään (nyt 405kcalorin edestä pyöräilyä, kävelyä, hyppyjä + jumppaa), mutta juuri ja juuri siedän itseäni.

Tämä on kauheaa. Kävellessäni takaisin kaupasta, mietin milloin kadotin elämäni. Tajusin, että vain harvoin nautin mistään tekemisestäni, kaikki on suorittamista: Piirtäminen, liikunta, koulunkäynti ja oikeastaan aivan kaikki mitä teen. Valehtelematta voin kertoa pyöritteleväni ruokaa mielessäni aivan koko ajan: Miten paljon missäkin on kaloreita, mitä saan syödä, mitä en saa, mitä syön huomenna, miten jaksaisin paremmin ilman että söisin. Muistan, että olen joskus osannut nauttia syömisestä, että sitä vaan söi syömisen riemusta eikä ajatellut ravintosisältöä ja kaloreita, ei ajatellut painoaan. Että sai syödä ilman syyllisyyttä.


Miksi en kelpaa itselleni tällaisena? Vihaan tätä, mutta samalla se antaa minulle jonkinnäköisen ulospääsyn... enkä osaa kääntyä pois tältä tieltä.