Äygh.

Eilinen aamupaino oli 47.5kg, eli +600g viime perjantaista. Ei syytä paniikkiin, niin kauan kunhan se ei vaan tuosta nouse. Nyt on perhevierailut tehty ja juustokakut syöty ja voin vihdoinkin huokaista helpotuksesta ja palata ns. arkeeni. Yritän olla herkuttelematta ennen jouluaattoa, onhan siihen enää tasan viikko :). Tämä päivä on käynnistynyt kahvilla, ja minulla on jääkaapissa ananas odottamassa (syön aina hedelmäni jääkaappikylminä). Olen kuullut aivan mielettömästi ananaksen hyötyvaikutuksista, ja minua harmittaa etten ole vain aikaisemmin saanut syödyksi sitä niin paljon kuin olisin voinut, sillä hyötyominaisuuksiensa lisäksi tuore ananas on äärettömän herkullista. Ananaksen sanotaan mm.

-hoitavan vatsavaivoja, lihaskipuja, limaista yskää sekä tulehduksia (ks. alempana bromelaiini).
-se sisältää runsaasti C-vitamiinia, B1-vitamiinia, kuitua ja mangaania, flavonoideja sekä hieman joitakin muita B-ryhmän vitamiineja ja hivenaineita.
-Edistävän ruoansulatusta ja nesteen poistumista elimistöstä.
-Sisältää myös bromelaiinia, jolla on tulehdusta estäviä vaikutuksia ja näin ollen se tarjoaisi apua esim. iho-ongelmiin.


Otsani on suoraan sanottuna räjähtänyt. Ilmiötä voisi nimittää "suklaakakun kostoksi". Minulla on aina ollut herkkä iho, enkä lainkaan liioittele väittäessäni että kaikki syömäni näkyy automaattisesti ihoni kunnossa. Eniten damagea aiheuttavat sokeri, hiilihydraatit, lisä- ja säilöntäaineet. Kaiken järjen ja logiikan mukaan minun tulisi välttää näitä edellämainittuja. Yritän toki, mutta harmikseni satun olemaan suuri sokerin, hiilihydraattien ja keinotekoisten aineiden ystävä... :D No, voitto se on pienikin voitto, eli jokainen syömättä jätetty suklaapala on aina askel eteenpäin.

Ulkona on ihana ilma. Vaikuttaa siltä, ettei tänään ole niin kova pakkanenkaan kuin eilen, joten suunnittelen pitkää kävelylenkkiä kauppakeskukseen ja takaisin. Sain eilen isältä 30,- joululahjaksi O_____o. Minulle se on huikea summa. Ihan ykkösenä ostoslistallani on puuteri ja hyvä kosteusvoide kasvoille. Toivottavasti rahat riittävät molempiin. Hey btw, sain eilen taas kuningasidean kuinka huijata itseään: Aina kun tekee mieli sortua syömään jotakin, mitä se nyt sitten onkaan, niin ensin täytyy juoda 1,5 litraa vettä. Todennäköisesti tämän jälkeen ei tee enää edes mieli syödä, tai ainakin vatsa on niin täysi ettei tule syötyä niin paljon. Plus, vedenjuonti on vaan terveellistä (on sillekin olemassa joku raja, mutta itse ainakin olen juonut aivan liian vähän viime päivinä: olen kitannut kahvia puolet enemmän kuin vettä). Tämä vesiteoria pitää testata.

Ylihuomenna lähdemme mieheni perheen luokse pohjoiseen, eli 10 tunnin automatka tiedossa kolmen kanin kanssa. Nice o/. Tulen varmasti päivittämään blogia siellä ollessani myös, joskaan en ihan joka päivä. Upeaa joulun odotusta kaikille, otetaan talvipäivistä kaikki riemu irti.

Joo'o.

Se siitä viikonlopusta sitten. Mistäköhän aloittaisi... varmaankin siitä, että olen varmaan lihonut tuplasti sen, mitä onnistuin edellisellä viikolla pudottamaan. Läskiksi meni, taas. Se on aina kun menee kotona käymään. Lähdetäänpä kuitenkin liikenteeseen perjaintaista.

Eli, tapasin isäni. Se tapaaminen meni kait ihan hyvin, emme taaskaan puhuneet mitään arkisia kummempia, mitä nyt selvisi että myös isäni on ollut masentunut viime aikoina. Tuntui kuitenkin piristyvän käynnistäni ja riemukseni kahteen otteeseen totesi "voi kauhee sä oot laiha". Olin iloinen siitä, että hän huomasi, mutta jotenkin minulle silti jäi tyhjä olo visiitin jälkeen, henkisesti. Fyysisesti olin täynnä riisipiirakoita, leipää ja pipareita ja isä antoi vielä hirveän läjän ruokaa mukaan, sen sijaan että olisi lykännyt jonkin näköisen setelin kouraan, niin kuin yleensä. Se oli ehkä pienoinen pettymys, mutta olkoot.

Äiti tulikin kotiin jo lauantaina. Tämä tarkoitti suklaakakkua, lisää pipareita ja yrttivoipatonkia. Olisin voinut ampua itseni illan päätteeksi. Konferenssi oli kuitenkin mennyt hyvin, ja äidilleni oli sattunut erinäisiä juttuja minkä vuoksi hän oli hyvin onnellinen. Tämä teki myös minut hirvittävän onnelliseksi, sillä mikään ei ole saanut minua tuntemaan oloani niin riittämättömäksi ja onnettomaksi kuin se, että äidilläni on ollut niin vaikeaa ja että hän on surullinen. Olen vieläkin todella iloinen siitä, että hän on päivän mittaan nauranut enemmän kuin itkenyt. Ja joo, äitikin huomasi kilojen tippuneen:

"kauhee et sä oot laihtun, ootko sä ihan normaalipainoinen?"
"joo, oon, ihan normaali" O__________o
"ootko ihan varmasti???"
"joo"
"ootko tarkistanu, käynyt lääkärissä tai jossain"
"joo oon, normaali oon"

Joo joo joo. Ja tämä päivä... aamu ja aamupäivä jaksettiin hienosti kahvin voimin. Sitten alkoi menkat, sattui ja nälkä palasi ja voi vitsi... minkä takia sitä suklaakakkua oli pakko syödä niin paljon taas??? Ja leipää, ja pipareita... äääääää. Fail fail fail fail fail. Luojan kiitos pääsin jo kotiin. On niin totaalisen turvonnut ja ruma olo ettei mitään järkeä, vihaan tätä. Varmasti olen normaalipainoinen, taas. Päivän paras on se, että äiti ompeli meitille verhot keittiöön ja makkariin ennen kuin heitti mut takaisin Helsinkiin. Ette arvaa miten olen odottanut niitä verhoja, muutosta asti (eli elokuusta) olen pitänyt pyyhettä makuuhuoneen ikkunassa (sarjassamme "kuinka tehdä lähtemätön ensivaikutelma naapureihisi"). Olen niin onnellinen. Silitin ja ripustin ne miehen kanssa ikkunaan heti kun pääsin perille. Jo lähti pyyhe.


What can I do? Jatkaa ensi viikonkin kuin edellisen viikon. Syödä niin vähän kuin mahdollista ja liikkua niin paljon kuin mahdollista. Ei tuu olee helppoa. Jääkaapissa hyytyy mansikkavanilja-juustokakku joululomani kunniaksi ja pitäisi käydä joulukahvit juomassa sekä äidin, että isän luona ennen kuin lähdemme pohjoiseen ensi lauantaina miehen kanssa. Setäkin pitäisi pyytää kylään. Voi Luoja... hajottaa niin kympillä. Ei muuten, mutta kun tuntuu että kaikki painon pudotuksen eteen näkemäni vaiva tuntuu valuvan pullasormien välistä hukkaan... nyt kun aloin miettimään asiaa tarkemmin, tuntuu että mahikseni laihtua ensi viikolla (tai edes rankata paino takaisin 47:n paremmalle puolen) on täysi nolla.

Ahdistaa. Onko minulla mahkuja selviytyä? You tell me.

T niin kuin torstai.

Tunnit matelevat eteenpäin. Istun tietokoneluokassa ja odotan kotiinpääsyä kuin hullu puuroa. Ei, että päivä päättyisi ennen kolmea. En ole tänään syönyt vielä mitään, juonut vain kupin kahvia aamulla. Ei ole edes paha nälkä, palelee vain. On vähän morkkis, että menin syömään leipää. Se on oikeasti sellaista tavaraa, mistä pitäisi pysyä kaukana, kun ei yksi pala kuitenkaan koskaan riitä. Menemme tänään iltapäivästä ostamaan joululahjoja mieheni kanssa. Koska budjetti ei ole mikään järjetön (lue=olematon), päädyimme ratkaisuun käväistä Halvan tehtaanmyymälässä (sain postissa sellaisen -15% alekupongin sinne). Tiedän, että suklaan ja makeisten ostaminen on vähän lame, mutta uskon, että parempi se kuin ei mitään, ja tehtaanmyymälän valikoimassa luulisi olevan jotain vähän erikoisempaa, sen lisäksi että tavara on taatusti tuoretta. Koitan sitten vain kääriä lahjat oikein extrakauniisiin paketteihin :D

Lähden taas huomenna koiravahdiksi äitini asunnolle. Kirjoitin aikaisemmin, että tapaan isäni huomenna. Jännittää. En tiedä miten päin olisin, tuntemukseni tätä tapaamista kohtaan ovat vähintäänkin sekavat, mutta yritän parhaani mukaan yritän olla stressaamatta asiasta. Tein joulukuun alkupuolella lupauksen itselleni, että koettaisin olla murehtimatta turhia. Se on hyvä lupaus, ottaen huomioon miten helposti stressaannun, ja miten paljon stressi vaikuttaa minuun. Anyway, tulen takaisin sunnuntai-iltana tai -yönä. Yritän viikonloppuna saada jotakin aikaiseksi, eli liikkua ja syödä mahdollisimman vähän + pitää koiralle seuraa + saada vielä prioritylistani viimeisiä hommia tehtyä. Joku alle kymmenen kohtaa jäljellä.

On tosi kummallinen olotila. Tietäessäni (en katsonut vaakaa, joten parempi termi olisi ehkä "olettaessani") painavani alle 48, tunnen itseni jotenkin tyyneksi. On sellainen rauhallinen olo, että kelpaan itselleni näin. Ehkä jollakin sorttia tiedostan että en ole oikeasti lihava. Parantamisen varaa on, mutta että en ole lihava. Minulla on hiljaisen hyvä olla, mutta samalla tunnen myös surua. En tiedä miksi. Kenties siksi, etten tiedä miten pitkään hyvää oloa kestää.

No joo.

Tänään olen syönyt sitten enempi. Iltaruoaksi oli itsetehtyjä lohkoperunoita ja jotain naudanpaistia. Ei loppujen lopuksi ihan älytön paha jos olisi jäänyt siihen, mutta pitihän sitä miehen ostamaa auringonkukkaleipää mussuttaa samalla kun töllöä katsoi :3. Ja satsuma. Päivän syömiset 918kcal, ja liikunnalla kulutettu 720kcal (kävelylenkki vähän venähti, aamulla pyöräilin kouluun ja takas), joten jos nuo miinustaa toisistaan niin ei se nyt niin hirmuista ole, eihän? Sanokaa pliis joku että ei. Jotenkin en jaksaisi pahoittaa mieltäni noista syömisistä, sillä onhan se paljon, mutta paljon on askellettukin, ja siihen vielä päälle peruskulutus ja hyötyliikunta...

Olen tyytyväinen painonlaskuun. Aina kun paino jää junnaamaan pidemmäksi aikaa, minuun iskee hirvittävä pelko että nyt se raja on tullut vastaan, tästä ei enää alaspäin mennä. Oli huojentavaa huomata, että suunta on yhä alaspäin, ja että suklaakakku on nyt todellakin eliminoitu vyötäröltä. Tosin en sitten tiedä tästä eteenpäin kun alkaa joulun vietto ensi viikosta. Kierrämme ensin täällä Etelä-Suomessa minun sukulaiset läpi, ja sitten lähdemme pohjoiseen mieheni perheen luo, ei nyt tulevana viikonloppuna, mutta sitä seuraavana.

Hörpin tässä keltaista luomuteetä. Maistuu vähän vihreälle teelle, muttei sinne päinkään. Onko kukaan muu maistanut tätä koskaan?

It's not over yet.

Elämä jatkuu, niin myös läskisota. Tsekkasin aamulla painoni, se ei ollut niin paha kuin mitä odotin, eli parin viikon sisään +400g. En tajua. Olin satavarma että minulle olisi tullut ainakin kilo lisää kaikista niistä syömisistä ja liikunnan vähyydestä mutta ei. Ilmeisesti pudottamani kilot ovat olleet niitä ns. varmoja kiloja sitten, kun ei kerta tuon enempää ole paino noussut. Olen samaan aikaan helpottunut, mutta myös agressiivisen motivoitunut pieksämään itseäni lisää. Jo riittää turhat syömiset ja herkut. Tästä päivästä alkaen yritän olla syömättä mitään mitä ei ole totaalisen pakko syödä. Ja liikunta takaisin kehiin, nyt alkaa loppukiri ennen joulua.

Vaikka viikonloppu olikin syömisten ja liikuntojen osalta yhtä failia, sain siitä huolimatta päntättyä taidehistorian tenttiin, ja essee on lähdeluettelon viimeistelyä vaille valmis. Kyllä näistä selvitään. Stressikynnykseni ja mielialani on huomattavasti positiivisemmalla tolalla nyt kun koulujutut ei enää ahdista niin paljon.


Lienee epätodennäköistä, että ehtisin jouluun mennessä pudottaa useamman kilon. En anna sen masentaa. Kilot tippuvat kun tippuvat, teen parhaani ja sen mukaan mennään. Vaikka tavoitteen saavuttaminen viekin odotettua pidempään, en silti aio heittää hanskoja tiskiin. Olisin ikionnellinen, jos saisin 1,5 kg pois joulukuussa, mutta en tiedä... kilokin on tässä vaiheessa paljon. Tippui mitä tippui, mutta aion taistella täysillä. Päivä on alkanut lupaavasti, sillä vatsaani on koskenut aina eilisillasta lähtien. On minulla vatsakipuja ollut ennenkin, mutta koskaan ennen ne eivät ole jatkuneet näin pitkään. Oikein vääntää mahalaukussa. Ehkä se tästä.

Kerkesin aamupäivällä miettiä lisää hiusteni värjäämistä. Hopeisia/valkoisia hiuksia kaipaillen, minulle on suositeltu värinpoistoa + hopeashampoo-comboa. Sen jälkeen voisi juurikasvua aina värjäillä jollakin platinavärillä. Tänään jäin miettimään, että tarvitsenko todella sitä värinpoistoa? Olen kasvattanut hiuksiani niin pitkään, ettei värjättyä hiusta enää ole, ja luonnollinen värini on kaiketi vähän hiekan vaaleasta tummempi. Helsingissä asuessani olen myös havainnut hiusteni tummuvan ja saavan punaista pigmenttiä, luulen että se johtuu jotenkin vedestä. Mut niin, tarvitseeko värinpoistoa tehdä, vai riittäisikö vain jokin voimakkaasti vaalentava kestoväri, ja mikä mahtaisi olla tähän tarkoitukseen paras? Te viisaammat, valaiskaa, suositelkaa.

Tule pian joulu.


Rakastan joulua ja sen odotusta. Minua on väsyttänyt aivan järjettömästi koko päivän ja keskittymiskykyni on ollut täysin nolla, mutta joulun ajatteleminen lohduttaa ihmeellisesti. En tiedä ehdinkö pudottaa painoani tavoitteeni mukaisesti aattoon mennessä. Tänäänkin tuli repsahdettua tajuttomaan määrään leipää ja jugurttia (no, vielä alle kulutuksen mutta silti). Kuka oikeasti meni keksimään leivän? Ihan liian hyvää. Siitä huolimatta, että gluteeni tuottaa minulle vatsan väänteitä, leipä on jotakin mitä minun on melkein mahdoton vastustaa. Parempi se, kuin lauantaista jäljelle jääneet suklaakeksit. En sortunut! :D

Minulle joulun tekevät ennenkaikkea jouluvalot, lahjat (kaikki niissä: ostaminen, tekeminen, paketoiminen, antaminen ja saaminen), piparkakut, glögi, riisipuuro, suklaa, lumi, perheen kanssa vietetty aika ja itse joulupäivä kun kaupat ovat kiinni ja kaikkialla on jotenkin rauhallista. Tänä jouluna tahdon mahtua yhteen tiettyyn mekkoon. Se on musta, kokoa 32, siinä on sellaiset henkseliolkaimet, vartalonmyötäinen malli, pituus polviin asti ja sitten siinä on sellainen aivan ihana röyhelöreuna. Minun täytyy oppia pitämään tämä mekko mielessäni seuraavan kerran kun olen menossa ruokakaapille. Tahdon onnistua, ja antaa tämän joululahjan itselleni.

Iloista joulunodotusta kaikille <3

Ps. Olen saanut lukijoita! Ihanaa, kiitos että olette.