maanantai 13. syyskuuta 2010

Urge to draw.


Tahdon piirtää!! Päivät kuluvat hujauksittain ja tässä meinaa edelleenkään keretä elää opinnoilta ja töiltä, mutta elämä on tässä ja nyt. Minun on päästävä eroon tästä sitku-ajattelusta, tyyliin "sitten kun on viikonloppu niin voin ehkä levätä jos kerkeän" tai "sitten kun valmistun niin sitten se elämä vasta alkaa". Suoritan ja suoritan ja sitten ollaankin valmista tavaraa hautaan. Ei näin.

Visiitti Helsingin sarjakuvafestareilla viime viikonloppuna sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että mitä oikeasti haluan tehdä, on piirtää. Siitä huolimatta etten ole jaksanut eikä se ole huvittanut viimeisen vuoden sisään, olen nyt täysin vakuuttunut että se on silti se minun juttuni. On jotenkin kihelmöivän rauhoittavaa olla varma jostakin mitä haluaa loppupeleissä. En tiedä saisinko pukattua omakustanteen seuraaville festareille, aion kyllä, mutta ilman ressiä.

Ihan mahtavia nuo puusta putoavat lehdet.

torstai 9. syyskuuta 2010

Blogin jatkosta ja vähän muustakin.


Ensinnäkin, ihan järjettömät pahoittelut tästä melkein kuukauden tauosta blogin päivityksestä. En vain saanut aikaiseksi, aika meni kaikkeen muuhun. Ja todennäköisesti, en jatkossakaan pysty/jaksa tehdä postauksia niin useasti sillä kouluni on alkanut ja käyn vielä töissäkin/terapiassa ja pitäisi elää siinä jossain välissä ja jotenkin on nyt vain sellainen fiilis, ettei jaksa roikkua koneella kaiken aikaa. Oikeastaan, olen viettänyt koneella harvinaisen vähän aikaa viime päivinä. Mutta niin, blogi on ja tulee edelleen olemaan, mutta postauksia saattaa tulla vähän harvemmin.

Mitä minulle kuuluu? No, ihan hyvää kaiketi. Uskaltaisin väittää, ettei syömishäiriö ole enää niin kiinteä osa elämääni, vaikka edelleen ajatukset pyörii enemmän tai vähemmän ruoan ympärillä. Mutta se ei enää ole niin pakkomielteistä, puolin ja toisin. Välillä ahdistaa aika paljonkin, mutta ei enää niin useasti. Kaipa tämä elämä on alkanut rullaamaan pikkuhiljaa eri suuntaan.

Koulu alkoi, en edelleenkään tiedä onko tämä se mun juttu, mutta mennään nyt vaan mukana kun en osaa vastata siihenkään että mikä sitten olisi, jos ei tämä teollinen muotoilu mitä siis nyt opiskelen toista vuotta. Olen viime aikoina saanut myös piirreltyä hieman enemmän. Sitten olen koonnut palapelejä ja alkanut kutomaan villapipoja. Opiskelu vie suurimman osan ajastani, sillä olen onnellisesti unohtanut lähes kaiken japanin alkeiskurssista kesän aikana, ja nyt pitäisi pysyä kärryillä kun kielen opiskelu taas jatkuu.

Tulen päivittämään kuulumisia taas kun jaksan. Nyt ei jaksa. Eikä ehdi. Pitää etsiä tietoa baarituolin ergonomisuudesta, siivota kanien häkki, viikata pyykit kaappiin, käydä kaupassa ja päntätä sitä hiton japania tai olen pulassa ensi viikolla. Viikonloppuna ei ehdi, sillä silloin on, jee, Helsingin sarjisfestarit, jonne olen menossa sunnuntaina (koska en aikaisemmin kerkeä töiltä). Että tämmöistä. Ja hei kiitos, kun olette jaksaneet yhä roikkua täällä. *liikutus*

Seikkailullista syksyä.