En olisi uskonut.

Viime postaukseni jälkeen olen skarpannut ja panostanut. Liikkunut joka päivä yli 600kcal:n edestä, vaikka yön pikkutunneille asti jos koulussa on mennyt iltaan saakka. Syömiset enemmän ja vähemmänkin 1000kcal/päivä. En tosissani uskonut, että tuloksia tulisi niin nopeasti. Vaaka näytti aamulla 46.5kg, eli -300g siitä alimmasta painostani mitä koskaan olen painanut. Minua väsyttää, kouluhommille ei näy loppua, kesätyöpaikat näyttävät piiloutuneen kivien alle ja aika kiitää valon nopeudella eteenpäin, mutta olen entistä varmempi siitä, että pystyn tähän ja aion jatkaa.

Katsoin herättyäni kännykkää, äiti oli laittanut kolmen aikaan yöllä tekstiviestin: "Tarvitsetko rahaa tai jotain muuta? Onko kaikki hyvin?" :D. Olosuhteisiin nähden kaikki on hyvin, onhan? Mutta oikeasti kaikki ei ole hyvin. Miten minä voisin kertoa ylihuolehtivalle ja lujilla olevalle äidilleni jotain sellaista? En vain pysty. Hänellä on niin paljon murhetta muutenkin. Tahdon viedä häneltä edes yhden huolen pois, itseni. En sitten tiedä, onko tapani toimia itsekäs vai mitä mutta... jostain syystä en ole vuosiin osannut olla äidilleni rehellinen. Se tulee jo automaattisesti, aurinkoinen hymy ja "kaikki on hyvin, olen vain vähän väsynyt". Paska. Kailotan aina kovaan ääneen rehellisyyden perään, ja sitten kuitenkin olen itse kaksinaamainen. On liian helppoa vaan vetää hymyilevä naamio kasvoille vaikka syvällä sisimmässäsi itkisi ja huutaisi.

Tämä viikonloppu ei tule tekemään poikkeusta arjesta muuten, kuin koulun osalta. Ylös, ulos ja lenkille, sen jälkeen kouluprojektien pariin ja jos kerkeän, niin kertaan japania myös. Tuntuu siltä, kuin tuolla ei tänään olisi ihan hirveästi pakkasta. Olisipa noin. Olen myös miettinyt, olenko kuinka luuseri kun kukaan ei enää kommentoi kirjoituksiani ;______;. En itsekään tosin ole kommentoinut kenenkään juttuja. En tiedä, johtuuko se selaimesta vai mistä, mutta kotikoneeni ei jostain syystä anna minun jättää kommentteja kuin joihinkin blogeihin. Kirjoitan kommentin, mutta lähettäessäni sen, se katoaa vaan ilmaan. Ei oo reilua.

Peilissäni on valas.

Viime päivinä olen miettinyt yhtälöä "olen laihempi kuin koskaan, mutta tunnen itseni myös lihavammaksi kuin ikinä". Peilikuvani on kuin toisesta todellisuudesta. En tunnista itseäni. Painonpudotus etenee suhteellisen hyvin. Tai mistä minä tiedän, vaa'alla en aio käydä vasta kuin helmikuussa. Olen kuutena päivänä viikossa liikkunut 250-650kcal:n edestä, syömiset joka päivä 500-1000kcal (paitsi eilen, karkkipäivänä. En tiedä kaloreista enkä edes halua).

Eilinen meni digipoxin sisältöä läpikäydessä ja herkutellessa iltasella. Nom nom nom. Ja poltin kitalakeni pitsan kanssa, ei kiva. Tänään päiväni on käynnistynyt etsimällä myytävää tavaraa huuto.nettiin. Tahdon päästä eroon turhasta roinasta ja rahakin olisi kieltämättä tarpeen. Haaveilemme mieheni kanssa A3-kokoisesta skannerista mutta mokoma on siinä kolmen huntin paikkeilla joten... haaveilu jatkuu. Kun pääsen tästä tavararumbasta, jatkan koulutehtävillä. On tehtävä luonnoksia koskien erästä tuoteprojektia, luettava japania ja jos minulle jää aikaa niin päivitän kuvapäivistäni. Tässähän tämä viikonloppu menee, rattoisasti.

Viikonloppu, siitä on selvitty.

Ja kuinka siitä selvittiin, muuten kuin syömällä. Siis, miehen synttärit oli aivan mahtavat, tekemäni kakku onnistui, nähtiin ystäviämme joita olen viimeksi tavannut syksyllä, katsottiin leffaa ja juteltiin ummet ja lammet. On ollut tosi rentoa ja olen nauttinut näistä viimeisistä päivistä ennen koulun alkamista... jos ei oteta mukaan syömisiä.

Nyt olen vihdoin motivoitunut sanomaan heippa niille 3-4:lle ylimääräiselle kilolle jotka istuvat minun ja tavoitepainoni välissä. Ne saavat lähteä, niin pian kuin mahdollista. Karkkipäivä-käytäntö otetaan jälleen käytäntöön, ja yritetään pitää se herkuttelu jossain järkevissä lukemissa. Nyt joulukuu-tämä päivä en ole listannut kaloreita ylös, mutta aloitan jälleen huomenna. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. En aio pistää mitään aikarajaa laihtumiselle, koska siihen vaikuttaa niin moni seikka, mutta uskon että saan kilot kutistettua ainakin kesään mennessä. Onhan siinäkin sitten oma haasteensa kun koittaa pysyä tavoitepainossaan.

Minä onnistun. Tällä kertaa ei ole tulossa mitään joulua sekoittamaan suunnitelmiani kesken kaiken, ei sukulaisvierailuja eikä paljon synttäreitäkään enää. Minä onnistun. Minä pystyn. Minä todella tahdon tätä.

Uskomatonta, mutta totta.

Joulukilot on nyt joten kuten saatu kuosiin. Vaaka näytti aamulla tutun 46.8kg, eli painoni ennen joulua. Siitä huolimatta en jotenkin osaa olla niin iloinen siitä, kuin ehkä pitäisi. Pelkään yhä, että olen menettänyt lihasmassaa, ja että se on vaihtunut läskiksi. Ajattelen, että minulla on mennyt kuukausi hukkaan tavoitteeni saavuttamisessa. Mitä vaaka olisi tänään näyttänyt jos en olisi jouluna mässäillyt? Alunperin oli tarkoitus, että olisin painanut 45kg jouluun mennessä mutta en koskaan päässyt sinne asti. No, tänä vuonna. Kesti minkä kesti.

Näyttää myös siltä, että häviän mieheni kanssa lyömäni vedon. Hän oli varma siitä, että saavuttaisin tämän painon ennen hänen syntymäpäiväänsä (ensi viikolla), tai menisin sen alle. Jos paino pysyy nyt siihen asti samana tai laskee, minua odottaa kuukauden herkkulakko. Jos taas paino olisi enemmän kuin tuo 46.8, minulle pistettäisiin kesään asti 20€ joka kuukausi sivuun shoppailua varten. Vaikuttaa siltä, että joudun pitämään sen kuukauden karkkilakon. Either way, I win. Harmittaa vain ihan vähän, mutta varmasti karkkilakkokin tekee hyvää. Mikä upea veto.

Tänään pakkanen ilmeisesti alkaa vähän laskea. Suunnittelen kävelyreissua jossain vaiheessa päivää. Suunnitelmissa on myös sämpylöiden leipominen ja piirtäminen. Sain eilen pitkästä aikaa tartuttua kynän varteen, olen iloinen siitä. En ymmärrä miksi piirtämisestä on tullut minulle niin käsittämättömän vaikeaa. Onko kyseessä vain laiskuus vai puhtaan paperin kammo, en tiedä. Olen myös luvannut soittaa ex-kämppikselleni päivällä. Joudun kertomaan Nykäsestä. Aa, niin vaikeaa. Tekisi mieli livistää, mutta sitähän minä en tee.

Mitä parhainta sunnuntaita teille kaikille 22:lle. o/

I'm on road again...

Tsekkasin eilen keskellä päivää painoni. Se oli jotain järkyttävää, tai niin ainakin aluksi luulin. Heti punnituksen jälkeen kierin sohvalle, kudoin muutaman rivin kaulaliinaa ja kelailin että "ei oo mahdollista". Menin uudestaan vaa'alle, ilman vaatteita tällä kertaa ja lukema pieneni 1,5:llä kilolla. What?? Kyllä vaatteet on painavia, en käsitä. Viimeinen kerta kun yritän salata muotojani vaa'alta.

Aamupaino tänään 47.1kg. Eli minulla on enää 300g:n matka siihen, mitä painoin ennen joulua. Jotain käsittämättömintä ikinä, sillä joulunkin aikana painoni kävi 49:ssä. Pelkään kuitenkin, että tuo ääretön painonlasku johtuu myös siitä, että olen menettänyt lihasmassaa, silllä en enää ole liikkunut niin aktiivisesti kuin ennen joulua. Ei auta kuin korjata asia, alkaa taas liikkumaan. Tätä teoriaa tukee sekin, että aikaisemmin suht. väljät farkut tuntuvat tiukoilta. Ääää. >____<

Käytiin kirpparilla. Oli pieni ja aneeminen, eikä löydetty yhtään mitään. Tulipahan käytyä. Ajattelin että voisin tänään liikunnan lisäksi yrittää piirtää. Viime kerrasta on oikeasti niiiiiiin pitkä aika, hävettää kuinka en ole koko syksyn aikana saanut paljon mitään aikaan, ainakaan mitä tulee piirustuspöytääni. Tuntuu ettei aika riitä. Ei alkuunkaan. On niin paljon asioita mitä tehdä, ja se jotenkin lamaannuttaa... ja sitten en tee yhtään mitään. Weird? O____o No mutta, eipä ihmeempiä tästä päivästä. Rahatilanteeni on paska, ja se stressaa. En tiedä, mistä repisin lisätuloja, sillä en jaksa käydä töissä samaan aikaan kun opiskelen. Tämä on taas niitä hetkiä, jolloin tunnen itseni luuseriksi. Jaksaahan moni muukin, miksen minä? Minä vaan... olen.

Kylmä!

Tuolla on niin järjettömän kylmä. Kävelimme kirpparille J:n kanssa vain huomataksemme että se on auki la-su. Jes. Jatkoin yksin kävelyä kauppaan jossa joku humalainen leuhki kassajonossa kuinka ampuu kaikki nuoret jotka vielä tulevat hänen pihalleen. On 500 kutia kuulemma valmiina. Jäi vielä jatkamaan juttua peliautomaateille jossa oli joukko hupparipoikia, katsoivat vähän pitkään kun kassatyöntekijäkin alkoi jo ohjata kyseistä herraa kohti uloskäyntejä. "Mä vaan varotan niitä". Voi elämä. En tiedä jäikö pelkäksi uhoamiseksi, mutta toivon niin.

Palelee ihan hulluna, ja selkä on jumissa eilisestä lumen lapionnista. Meinaan vielä pyöräyttää imurilla koko talon jahka tästä ylös päästään, ja jos aikaa ja energiaa riittää sen jälkeen niin voisi ottaa muutaman tuhat askelta tanssimatolla. Jos jaksaa. Saas nähä. En oikeasti jaksa ajatella kahta tuntia pidemmälle. En vieläkään uskalla mennä vaa'alle. Miksi menisin, ei kuitenkaan ole alle 47:n. Kovaa pakkasta on luvattu koko viikonlopuksi, btw. Että se siitä lenkkeilystä. Jäätyy naama irti.

Joo'o.

Se siitä viikonlopusta sitten. Mistäköhän aloittaisi... varmaankin siitä, että olen varmaan lihonut tuplasti sen, mitä onnistuin edellisellä viikolla pudottamaan. Läskiksi meni, taas. Se on aina kun menee kotona käymään. Lähdetäänpä kuitenkin liikenteeseen perjaintaista.

Eli, tapasin isäni. Se tapaaminen meni kait ihan hyvin, emme taaskaan puhuneet mitään arkisia kummempia, mitä nyt selvisi että myös isäni on ollut masentunut viime aikoina. Tuntui kuitenkin piristyvän käynnistäni ja riemukseni kahteen otteeseen totesi "voi kauhee sä oot laiha". Olin iloinen siitä, että hän huomasi, mutta jotenkin minulle silti jäi tyhjä olo visiitin jälkeen, henkisesti. Fyysisesti olin täynnä riisipiirakoita, leipää ja pipareita ja isä antoi vielä hirveän läjän ruokaa mukaan, sen sijaan että olisi lykännyt jonkin näköisen setelin kouraan, niin kuin yleensä. Se oli ehkä pienoinen pettymys, mutta olkoot.

Äiti tulikin kotiin jo lauantaina. Tämä tarkoitti suklaakakkua, lisää pipareita ja yrttivoipatonkia. Olisin voinut ampua itseni illan päätteeksi. Konferenssi oli kuitenkin mennyt hyvin, ja äidilleni oli sattunut erinäisiä juttuja minkä vuoksi hän oli hyvin onnellinen. Tämä teki myös minut hirvittävän onnelliseksi, sillä mikään ei ole saanut minua tuntemaan oloani niin riittämättömäksi ja onnettomaksi kuin se, että äidilläni on ollut niin vaikeaa ja että hän on surullinen. Olen vieläkin todella iloinen siitä, että hän on päivän mittaan nauranut enemmän kuin itkenyt. Ja joo, äitikin huomasi kilojen tippuneen:

"kauhee et sä oot laihtun, ootko sä ihan normaalipainoinen?"
"joo, oon, ihan normaali" O__________o
"ootko ihan varmasti???"
"joo"
"ootko tarkistanu, käynyt lääkärissä tai jossain"
"joo oon, normaali oon"

Joo joo joo. Ja tämä päivä... aamu ja aamupäivä jaksettiin hienosti kahvin voimin. Sitten alkoi menkat, sattui ja nälkä palasi ja voi vitsi... minkä takia sitä suklaakakkua oli pakko syödä niin paljon taas??? Ja leipää, ja pipareita... äääääää. Fail fail fail fail fail. Luojan kiitos pääsin jo kotiin. On niin totaalisen turvonnut ja ruma olo ettei mitään järkeä, vihaan tätä. Varmasti olen normaalipainoinen, taas. Päivän paras on se, että äiti ompeli meitille verhot keittiöön ja makkariin ennen kuin heitti mut takaisin Helsinkiin. Ette arvaa miten olen odottanut niitä verhoja, muutosta asti (eli elokuusta) olen pitänyt pyyhettä makuuhuoneen ikkunassa (sarjassamme "kuinka tehdä lähtemätön ensivaikutelma naapureihisi"). Olen niin onnellinen. Silitin ja ripustin ne miehen kanssa ikkunaan heti kun pääsin perille. Jo lähti pyyhe.


What can I do? Jatkaa ensi viikonkin kuin edellisen viikon. Syödä niin vähän kuin mahdollista ja liikkua niin paljon kuin mahdollista. Ei tuu olee helppoa. Jääkaapissa hyytyy mansikkavanilja-juustokakku joululomani kunniaksi ja pitäisi käydä joulukahvit juomassa sekä äidin, että isän luona ennen kuin lähdemme pohjoiseen ensi lauantaina miehen kanssa. Setäkin pitäisi pyytää kylään. Voi Luoja... hajottaa niin kympillä. Ei muuten, mutta kun tuntuu että kaikki painon pudotuksen eteen näkemäni vaiva tuntuu valuvan pullasormien välistä hukkaan... nyt kun aloin miettimään asiaa tarkemmin, tuntuu että mahikseni laihtua ensi viikolla (tai edes rankata paino takaisin 47:n paremmalle puolen) on täysi nolla.

Ahdistaa. Onko minulla mahkuja selviytyä? You tell me.

Hei hei.

Olen juuri lähdössä. Aamupaino 46.8kg. En tajua. -900g toissapäivästä. Tämä on melkein pelottavaa, ottaen huomioon että yleensä vauhti on ollut jotain puoli kiloa kahdessa viikossa. Olen nyt virallisesti alipainoinen. Aloittaessani WIN-viikkoa ajattelin olevani onnellinen, jos saisin edes puoli kiloa veks, mutta sen sijaan kiloja tippuikin suurinpiirtein 2. En tajua, en tajua sitten ollenkaan, mitä tämä on.

Jokatapauksessa, toivon teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta. o/

T niin kuin torstai.

Tunnit matelevat eteenpäin. Istun tietokoneluokassa ja odotan kotiinpääsyä kuin hullu puuroa. Ei, että päivä päättyisi ennen kolmea. En ole tänään syönyt vielä mitään, juonut vain kupin kahvia aamulla. Ei ole edes paha nälkä, palelee vain. On vähän morkkis, että menin syömään leipää. Se on oikeasti sellaista tavaraa, mistä pitäisi pysyä kaukana, kun ei yksi pala kuitenkaan koskaan riitä. Menemme tänään iltapäivästä ostamaan joululahjoja mieheni kanssa. Koska budjetti ei ole mikään järjetön (lue=olematon), päädyimme ratkaisuun käväistä Halvan tehtaanmyymälässä (sain postissa sellaisen -15% alekupongin sinne). Tiedän, että suklaan ja makeisten ostaminen on vähän lame, mutta uskon, että parempi se kuin ei mitään, ja tehtaanmyymälän valikoimassa luulisi olevan jotain vähän erikoisempaa, sen lisäksi että tavara on taatusti tuoretta. Koitan sitten vain kääriä lahjat oikein extrakauniisiin paketteihin :D

Lähden taas huomenna koiravahdiksi äitini asunnolle. Kirjoitin aikaisemmin, että tapaan isäni huomenna. Jännittää. En tiedä miten päin olisin, tuntemukseni tätä tapaamista kohtaan ovat vähintäänkin sekavat, mutta yritän parhaani mukaan yritän olla stressaamatta asiasta. Tein joulukuun alkupuolella lupauksen itselleni, että koettaisin olla murehtimatta turhia. Se on hyvä lupaus, ottaen huomioon miten helposti stressaannun, ja miten paljon stressi vaikuttaa minuun. Anyway, tulen takaisin sunnuntai-iltana tai -yönä. Yritän viikonloppuna saada jotakin aikaiseksi, eli liikkua ja syödä mahdollisimman vähän + pitää koiralle seuraa + saada vielä prioritylistani viimeisiä hommia tehtyä. Joku alle kymmenen kohtaa jäljellä.

On tosi kummallinen olotila. Tietäessäni (en katsonut vaakaa, joten parempi termi olisi ehkä "olettaessani") painavani alle 48, tunnen itseni jotenkin tyyneksi. On sellainen rauhallinen olo, että kelpaan itselleni näin. Ehkä jollakin sorttia tiedostan että en ole oikeasti lihava. Parantamisen varaa on, mutta että en ole lihava. Minulla on hiljaisen hyvä olla, mutta samalla tunnen myös surua. En tiedä miksi. Kenties siksi, etten tiedä miten pitkään hyvää oloa kestää.

Doing good so far...

Eilinen WIN-päivä katkaisi FAIL-viikkoni. Syömiset 268kcal, liikunta 622. En tajua mistä se kaikki energia tuli (no mistäköhän, syönyt kuin pieni sika), mutta kyllä teki gutaa. I'm on fire!!! Olen niin motivoitunut räkäisemään tällaisen loppukirin ennen joulua ettei mitään rotia. I feel the control, I smell the success. Tästä päivästä tulee jo vähän vaikeampi, sillä väsymys hieroo olkapäitäni ja tunnen kuinka energia valuu karkuun kehostani. Mutta eilinen oli ihana. Olen varma että jaksan ahkeroida tänäänkin kun muistelenkin vain eilistä. Pyöräilin kouluun ja takaisin, ja sitten tein aivan superpitkän kävelylenkin. Nappikuulokkeet korvilla ja volumet kaakossa, talsin vain kilometri toisensa jälkeen eteenpäin pimeässä. Kerrassaan upeaa. Iltapalaksi sitten tattaripuuroa ja mustikoita.

Lisäksi mieheni yllätti minut ihan totaalisesti. Ihmettelin, kun otin postin mukaan siinä lenkiltä palatessa että mitä ihmettä se on tilannut, kun mainoslehtisten välissä oli Discshopin pahvikuori. Mussukka oli tilannut meille yhteisen joululahjan, eli Criminal Mindsin 3. kauden!!! JEEE!!! Ollaan niin koukussa tuohon sarjaan. Se on sellainen toiminta/jännitys//trilleri jossa joukko FBI:n profiloijia ottaa kiinni sarjamurhaajia :3 Käsikirjoitus ja henkilöhahmot ovat aivan loistavia, suosittelen. Katsoimme ensimmäisen jakson, ja teimme sopimuksen että säästämme loput ensi viikon alkuun kun minulla on viimeinen koulupäivä ja joululomani alkaa. Yritän ennen sitä saada kaikki hommelit valmiiksi ja tsempata liikunnan ja syömisten kanssa. Tämä on tällainen superhyperviikko, jolla ansaitaan sitten makea joulu. Tahdon nauttia joulusta. En halua laihduttaa silloin. Joku raja kyllä, mutta en halua ressiä. Nyt kun painan täysillä niin voin antaa itselleni luvan nauttia joulusta sen jälkeen. Kieroa. Itsensä huijaamisesta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan.

Ja vieläkin on asiaa. Menen jälleen ensi viikonlopuksi äitini asunnolle vahtimaan koiraa. Äiti tulee konferenssista sitten sunnuntaina. Perjantaina kuitenkin näen isäni. Viime kerrasta on varmaan kaksi tai kolme kuukautta, en muista. Minua jännittää. Isä on aina ollut jokseenkin etäinen henkilö elämässäni. Hän ei ollut luonani, kun olisin tarvinnut häntä. Hän oli aina juomassa. Vanhempieni ero 7 vuotta sitten... vaikka haluan sanoa, ettei se vaikuttanut minuun mitenkään niin kyllä se vaikutti. Minun on ollut todella vaikea antaa anteeksi isälleni. En tiedä olenko vieläkään pystynyt siihen kokonaan, vaikka haluankin. Tiedän, että se on vaan sairasta, mutta tavallaan, koska minusta tuntuu ettei isäni huomioinut minua tarpeeksi kun olin nuorempi, yritän nyt saada sitä huomiota häneltä tällä syömisvammailullani, puoliksi tiedostan sen. "Katso minua, huomaa minut!!" "Sanon että kaikki on hyvin, en tarvitse apua, mutta näethän ettei kaikki ole hyvin" .... "näethän?"

Äääää...

Viikonloppu meni läskiks. Pipareita. Leipää. Enkelisuklaata. Hedelmäkarkkeja. Lisää enkelisuklaata ja leipää. Hedelmäkarkit loppuun. Leipää, leipää ja leipää. Muroja, jogurttia ja banaania, tajuton määrä. Olen syönyt kaapeista kaiken, kompensoidakseni himoani suklaakakkua kohtaan. Ja sitten vedän vielä senkin.

FAIL.

Lähden reissuun.

Menen viikonlopuksi äitini luo koiravahdiksi. Siellä ei ole nettiä, joten saatte muutaman päivän hengähdystauon meikäläisestä. Ohjelmassa on kouluhommia, koiran lenkitystä ja kahvia sietokyvyn rajoille saakka. Yritän myös levätä, olen todella uupunut sekä henkisesti että fyysisesti. Laihduttaminen saa jäädä pariksi päivää, sillä minusta tuntuu että aineenvaihduntani ei taaskaan ole ihan kondiksessa. Olen varmasti pirteämpi sitten maanantaina.

Tämä päivä meni päänsärkyä ja armotonta väsymystä vastaan taistellen. Tiedättekö, juuri sellainen päivä jonka olisi vaan voinut skipata. Koulun jälkeen en kyennyt muuta kuin lojumaan sohvalla ja mutustamaan näkkäriä. Iltaruoaksi sitten tilattiin kiinalaista, siis onko mitään nerokkaampaa, ihanampaa ja petollisempaa kuin kotiinkuljetus? Hei, upeaa viikonloppua teille kaikille, tehkää mitä täytyy ja ottakaa sitten rennosti.

Viikonloppu!

Ihanaa kun tulee viikonloppu. Rakastan, rakastan ja rakastan viikonloppuja, sitä kun saa nukkua pitkään, juoda aamukahvin kerrankin aivan kaikessa rauhassa ilman kiirettä, että on aikaa liikkua ja ottaa iisisti. Yli kolmen työvuoden jälkeen pääsin tänä syksynä opiskelemaan, ja niinpä olen koulun ohella todella päässyt nautiskelemaan viikonlopuista. Oli minulla töistäkin silloin kahden päivän vapaita, mutta yleensä ne olivat keskellä viikkoa eikä siinä jotenkin vain ollut sitä samaa fiilistä kuin mitä on lauantaissa ja sunnuntaissa. Lauantai on jotain taivaallista, sunnuntai kuin uusi alku.

Hei, oli minulla muutakin asiaa kuin toivottaa teille kaikille mahtavaa viikonloppua (tehkää jotain kivaa?). Silmäilin tässä näitä marraskuun aikana kirjoittelemiani blogimerkintöjä. Olenpa ailahtelevainen. Ensin ollaan ihan hypetyksissä ja taistelufiiliksissä ja seuraavana päivänä täysin rappiolla. Sit taas juostaan pää kolmantena jalkana, kompastutaan ja aletaan sopertaa jotain sekavaa. Siis kyllä minä sen olen aikaisemmin tiedostanut, että olen luonteeltani ailahtelevainen ja temperamenttinen, mutta tämä vaikuttaa jo varsin vakavalta... vai? Vielä pohtiessani mahdollista taipuvaisuuttani maanisdepressiivisyyteen, mieleeni juolahti kuinka ärsyttävää voi olla lukea tällaista blogia, jossa fiilikset vaihtelee jatkuvasti (kuinka ärsyttävää voi olla elää kanssani???) . You tell me.

Kirjoitukseni näyttävät siltä, kuin rimpuilisin. Ehkäpä elämäni onkin oikeasti näin kaoottista, jatkuvaa taistelua syömishäiriötä ja masennusta vastaan. Olen jälleen pohdiskellut elämääni. Tahdon laihtua. Se on vissi. Toinen on se, että tahdon parantua syömishäiriöstäni. Juuri nyt päähäni ei mahdu mitään uljaampaa ajatusta kuin se, että voisin laihduttaa 45:een ilman että ajattelisin ruokaa 24/7, tuntisin syyllisyyttä syömisestä (kuin mistä vain), juoksisin niin että jalat pettävät alta, kärsisin nälkää, mässäilisin, ahmisin... Eniten kaipaan ruoasta nauttimista, että sai syödä ilman syyllisyyttä.

Yritin tänään syödä ilman syyllisyyttä. Annoin itselleni luvan syödä aamulla, koska 2 viimeistä päivää menivät alle 500:n kalorin. Söin paahtoleivän voilla ja juustolla, sekä rasvatonta maustamatonta jugurttia mihin pilkoin kiiviä ja heitin perään vähän goji-marjoja. Okei, koulussa skippasin jälleen aterian, mutta söin sitten iltaruokaa kotona. Ja sen jälkeen... vielä 2 paahtoleipää lisää! O______o Repikääs siitä. Kyllä minua vähän hirvittää. Mutta hyvää oli. Ja vaikka kaloreita kertyikin, ne ovat jälleen kulutuksen alle, vaikka en olisikaan tänään pyöräillyt, kävellyt, pomppinut tanssimatolla ja venytellyt. Taistelen syyllisyyttä vastaan, hakkaan kepillä tuulimyllyä.

Asiat voisi varmasti olla paremmin, mutta ei ne ihan pielessäkään ole. Plus, siitä huolimatta että olen syönyt tänään kuten normaalit ihmiset tapaavat kaiketi syödä, minulla on tunne siitä, että ihan kuin olisin laihtunut vähän. Housut, mitkä minulla on nyt tämän viikon ollut päällä ja jotka eivät tod. ole mitään strechiä, tuntuvat vähän väljemmiltä. Muistin myös, miten paljon rakastan miestäni. Olen iloinen jokaisesta hetkestä jonka saan viettää hänen kanssaan. Nyt on pakko lopettaa ennenkuin alan tuntea syyllisyyttä kiittämättömyydestäni :D


Ps. Älkää antako sateen masentaa.

Wasted weekend.

En ole oikeasti saanut tänäkään viikonloppuna aikaiseksi yhtään mitään. On se kumma, että kun vihdoinkin olisi aikaa tehdä rästiin jääneitä koulutehtäviä, kotitöitä ja miljoonaa muuta askaretta niin mitä minä teen? Löhöän sohvalla, luen sarjakuvia, jumitan netissä, jumitan netin ulkopuolella, käyn tunnin välein tupakalla, soitan kitaraa 2 minuuttia jonka jälkeen muistan etten osaa soittaa ja niin palaan taas jumittamaan.

Tallasin eilen tunnin verran tanssimattoa, mutta ei se ole niin hauskaa yksin kuin seurassa (siitä huolimatta että latasin varmaan 15 uutta biisiä, joista 2 oli oikeasti kivoja). Olen koko päivän yrittänyt tänään lähteä kävelylle, mutta jotenkin ajatus siitä tuntuu tylsältä. Kaupasta olisi eilen pitänyt ostaa jotain oikeaa ruokaa tälle päivälle, mutta ostin viimeisillä rahoillani juustoa ja sorbettia. O_____o Tein sen herkkulakon kanssa ns. kompromissin. Herkkulakko tulee kestämään joulukuun alkuun asti, ja tämän viikonlopun kruunasi pirkan Fruit&ice- mansikkasorbetti (koko purkissa varmaan joku 150kcal, joten ei liene ihan hirveä synti, eihän?). Söin eilen puolet, toisen puoliskon säästän miehelleni, jonka pitäisi tänään tulla takaisin kotiin (meni eilen katsomaan kavereita toiselle paikkakunnalle).

Toisaalta, tällainen tekemättömyys voi tehdä kaltaiselleni supersuorittajalle ihan hyvää, sillä viime aikoina minulla on ollut ihan hirveästi stressiä, enkä oikein ole osannut rentoutua. Saas nähä miten loppupäivä menee, kyllä minä ainakin johonkin suuntaan meinaan lyllertää, joko takaisin tanssimatolle tai sitten ihan ulos asti, mikä olisi enemmän kuin toivottavaa.

Ai niin. Harkitsen erittäin vakavissani hiusten värjäämistä hopeisiksi/valkoisiksi. Luulen, että pärjään alussa värinpoistolla ja hopeashampoolla, kunhan vaan saan ensin jostain revittyä rahat niihin, ja extrakäsiparin auttamaan sitten itse värinpoistossa että levittyy tasaisesti. Lahjoituksia otetaan vastaan.