Uskomatonta, mutta totta.

Joulukilot on nyt joten kuten saatu kuosiin. Vaaka näytti aamulla tutun 46.8kg, eli painoni ennen joulua. Siitä huolimatta en jotenkin osaa olla niin iloinen siitä, kuin ehkä pitäisi. Pelkään yhä, että olen menettänyt lihasmassaa, ja että se on vaihtunut läskiksi. Ajattelen, että minulla on mennyt kuukausi hukkaan tavoitteeni saavuttamisessa. Mitä vaaka olisi tänään näyttänyt jos en olisi jouluna mässäillyt? Alunperin oli tarkoitus, että olisin painanut 45kg jouluun mennessä mutta en koskaan päässyt sinne asti. No, tänä vuonna. Kesti minkä kesti.

Näyttää myös siltä, että häviän mieheni kanssa lyömäni vedon. Hän oli varma siitä, että saavuttaisin tämän painon ennen hänen syntymäpäiväänsä (ensi viikolla), tai menisin sen alle. Jos paino pysyy nyt siihen asti samana tai laskee, minua odottaa kuukauden herkkulakko. Jos taas paino olisi enemmän kuin tuo 46.8, minulle pistettäisiin kesään asti 20€ joka kuukausi sivuun shoppailua varten. Vaikuttaa siltä, että joudun pitämään sen kuukauden karkkilakon. Either way, I win. Harmittaa vain ihan vähän, mutta varmasti karkkilakkokin tekee hyvää. Mikä upea veto.

Tänään pakkanen ilmeisesti alkaa vähän laskea. Suunnittelen kävelyreissua jossain vaiheessa päivää. Suunnitelmissa on myös sämpylöiden leipominen ja piirtäminen. Sain eilen pitkästä aikaa tartuttua kynän varteen, olen iloinen siitä. En ymmärrä miksi piirtämisestä on tullut minulle niin käsittämättömän vaikeaa. Onko kyseessä vain laiskuus vai puhtaan paperin kammo, en tiedä. Olen myös luvannut soittaa ex-kämppikselleni päivällä. Joudun kertomaan Nykäsestä. Aa, niin vaikeaa. Tekisi mieli livistää, mutta sitähän minä en tee.

Mitä parhainta sunnuntaita teille kaikille 22:lle. o/

Reissuun pää kolmantena jalkana.

Voi pylly. Naapurissa tehdään jotain remonttia ja porasivat koko päivän. Kun tärykalvomme olivat toipuneet tykityksestä, päätimme mieheni kanssa että yllätämme hänen perheensä ja lähdemmekin sinne pohjoiseen jo huomenna. Tuota jyräämistä kestä kukaan, kanit varmasti vielä vähemmän. Olen nyt pakkaillut koko illan, huomenna yritetään jo seitsemän maissa päästä ajamaan.

Se siitä herkkukiellosta ennen jouluaattoa. Vähentääksemme tavarakuormaa, avasimme jo nyt meitä odottaneet lahjat, ja tottakai se äidiltä saatu mansikkasuklaalevy oli pakko vetäistä naamaan kolmen piparin kera Criminal mindsia katsoessa. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minulta puuttuu jotain erittäin olennaista mitä laihduttamisessa nyt saattaisi tuon tuosta tarvita: itsehillintä. Olen onnettoman perso makealle, enkä vaan opi siitä pois vaikka kuinka joisi vettä ja vetäisi kromia naamaan, söisi hedelmiä ja ties mitä muuta - herkut tulee syötyä, aina.

Tulen aivan varmasti lihomaan joulun alla. Sanonpa siihen "voi paska". Joulu on vähän niin kuin synttärit, silloin ei voi välttyä herkuttelulta. Huonompi homma, että siinä missä synttärit yleensä kestää päivän, niin joulua saatetaan juhlia yli viikkokin. Osaisinpa edes jättää sen herkuttelun yhteen joulutorttuun, mutta ei... olen niin itkupotkuraivarin partaalla tämän oman kykenemättömyyteni kanssa. Haluaisin nauttia joulusta, ja päätin että nauttisin siitä, mutta kuinka vaikeaa se onkaan. Ajattelen ruokaa aivan tauotta, ynnään kaloreita päässäni, pelkään lihovani, tiedän lihovani, mutta en vain osaa taistella nälkää ja herkkuja vastaan. Sitten vihaan itseäni ja kiskon tupakkia pettyneenä. Failure after failure. Voi luoja että vihaan itseäni juuri nyt.

Voi ei.


Tiedän, että vannoin viikon alussa karkkilakkoa jouluun asti. Nyt himo herkkujen perään kuitenkin meinaa käydä sietämättömäksi, kun joka viikko olen pitänyt sen kaoottisen mässäilypäiväni. Mitä ihmettä minä teen? Tunnen itseni niin heikoksi. Koko painonpudotuksen ajan olen onnistunut syömään terveellisesti läpi viikon vain sen nojalla että karkkipäivänä saan toteuttaa mielihaluni. Kun yhtenä päivänä viikossa sain ns. luvan kanssa syödä mitä halusin, kaloreista välittämättä, jaksoin taas viikon eteenpäin. Mitä teen?

Herkkulakko isolla H:lla.

Eilinen kummittelee vieläkin mielessäni. Olen käynyt tapahtumia läpi, ja päätynyt siihen että strateginen virhearvio oli jatkaa syömistä illalla. Ei ne pari palaa leipää ja vielä yksi suklaakeksi mutta siinä vaiheessa kun käsi meni sipsipussille niin homma lähti hanskasta. Se oli menoa sitten, ja se meno vaan jatkui kunnes kello oli jo lähellä kymmentä.

Itsekurin puutetta? Kyllä minulla sitä on, mutta ei loputtomiin. Sen tiedän, että minun on helpompi olla ilman herkkuja kuin syödä niitä vain vähäsen. Sokerin makuun päästyäni aivoissa jotenkin sumenee ja kaikki ruokaan kohdistuvat estot katoavat äkisti jonnekin. Uhkasin edellisessä postauksessa aloittaa jouluun kestävän karkkilakon. Nyt kun olen meuhkannut siitä julkisesti, en voi enää ottaa sanojani takaisin, enkä varsinkaan kehtaa kusta sitä. Parempi totaalinen kieltäytyminen kuin totaalinen överi (ja juuri kun paino oli laskenut!!).

Kuten rivien välistä voi lukea, minun on todella vaikea antaa itselleni anteeksi jotain tällaista. En saa eilistä mielestäni, mahaa vääntää vieläkin ja turvottaa. Tuntuu siltä kuin olisin lihonut päivässä 10kg. Ei totta, mutta tunne on. Sitten jotain aivan muuta: Ulkona on hirveä loskasää. Kävin kävelemässä ja lahkeet oli palatessa polviin asti märät, samoin sukat ja kengät. Älkää siis menkö ulos.

Voin lopettaa milloin vain.


Karkkipäivä meni totaalisen överiksi - taas. Äärimmäisissä olosuhteissa on turvauduttava äärimmäisiin keinoihin. Ratkaisu: Herkkulakko jouluun asti. Ei katsota miten käy, vaan onnistutaan, vaikka vaan vaihtelun vuoksi. En usko että pystyn muuten antamaan itselleni anteeksi tätä päivää. Mahtava päivä muuten mutta syömisten osalta niin FAIL, että morjens.