Eilinen kummittelee vieläkin mielessäni. Olen käynyt tapahtumia läpi, ja päätynyt siihen että strateginen virhearvio oli jatkaa syömistä illalla. Ei ne pari palaa leipää ja vielä yksi suklaakeksi mutta siinä vaiheessa kun käsi meni sipsipussille niin homma lähti hanskasta. Se oli menoa sitten, ja se meno vaan jatkui kunnes kello oli jo lähellä kymmentä.
Itsekurin puutetta? Kyllä minulla sitä on, mutta ei loputtomiin. Sen tiedän, että minun on helpompi olla ilman herkkuja kuin syödä niitä vain vähäsen. Sokerin makuun päästyäni aivoissa jotenkin sumenee ja kaikki ruokaan kohdistuvat estot katoavat äkisti jonnekin. Uhkasin edellisessä postauksessa aloittaa jouluun kestävän karkkilakon. Nyt kun olen meuhkannut siitä julkisesti, en voi enää ottaa sanojani takaisin, enkä varsinkaan kehtaa kusta sitä. Parempi totaalinen kieltäytyminen kuin totaalinen överi (ja juuri kun paino oli laskenut!!).
Kuten rivien välistä voi lukea, minun on todella vaikea antaa itselleni anteeksi jotain tällaista. En saa eilistä mielestäni, mahaa vääntää vieläkin ja turvottaa. Tuntuu siltä kuin olisin lihonut päivässä 10kg. Ei totta, mutta tunne on. Sitten jotain aivan muuta: Ulkona on hirveä loskasää. Kävin kävelemässä ja lahkeet oli palatessa polviin asti märät, samoin sukat ja kengät. Älkää siis menkö ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti