Aamupäivän tunnelmia.
Olen kohtapuoliin lähdössä keskustaan. Japanin kurssi jännittää ja pelottaa, enimmäkseen tosiaan murehdin perille löytämistä ja myöhästymistä. Ulkona ei onneksi ole kauhean paljon pakkasta. Luulen, että joudun tänään soittamaan isälleni ja avautumaan hänelle rahatilanteestani. Inhottaa pyytää apua, mutta faktahan on, ettei opintotuella paljon hurrata jos siitä jää vuokran ja puhelinlaskun jälkeen kuukaudessa parikymppiä kouraan. Kurssimateriaalit tekevät vähintään sen 40€, toivon ettei enempää.
Kävin eilen illalla miettimään suhdettani ruokaan. Se on muuttunut. Nykäsen poismenon jälkeen en ole jaksanut enää listata ruoasta saatuja ja liikunnalla kulutettuja kaloreita ylös, vaan olen arvioinut niitä summittaisesti päässäni. Toki murehdin edelleen painoani ja ulkomuotoani, mutta en ole enää jaksanut rankaista itseäni niin armottomasti syytöksillä ja pakkoliikunnalla syötyäni. En sitten tiedä, onko tämä kenties askel taaksepäin, kohti terveempää ajattelua. Jotenkin en vain jaksa. Paino on ihmeellisesti pysynyt täysin paikoillaan. Se oli tänäkin aamuna sama kuin eilen, 46.8kg. Käsittämätöntä, mutta toisaalta olen helpottunut. Tahdon ajatella, että se todella on tuon verran, yleensä saa miettiä niiden heilahtelujen kanssa että onko tämä nyt läskiä, nestettä vai mitä, mikä on tarkka luku ja totuus.
Uudenvuodenlupaukset... en ole unohtanut niitä, vaikka ne ovatkin yllätys yllätys, ottaneet vähän takapakkia. En ole tehnyt lihaskuntoja ihan joka päivä, en vieläkään ole lopettanut tupakointia. Kyllä minä lopetan, kunhan kerkiän. Kunhan elämä palaa jotenkuten raiteilleen, asiat rutinoituvat eivätkä päivät enää tunnu niin epätodellisilta ja kaoottisilta. Kunhan pääsen Nykäsestä yli, tahdon kasvaa paremmaksi ihmiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti