Sinnittelen.
Koulukiireet painavat päälle enkä todellakaan ole saanut liikuttua niin paljon kuin olisin halunnut. Joka päivä kuitenkin vähintään 300kcal:n edestä. Syömiset, ihme ja kumma ovat pysyneet alle tonnin. Jatketaan samaan malliin siis. Lauantaina pidän karkkipäivän. Olisihan se hienoa jos osaisi olla ilman, mutta olen herkkufantti. Ihan turha jäädä odottelemaan että milloin iskee kahtakin kauheampi mättökohtaus jos skippaan.
Väsyttää. Ulkona on niin kylmä ettei ole tehnyt kauheasti mieli lenkille. Muistelin eilen Nykästä ja itkin... mutta kyllä tämä kai tästä. Ensi viikolla siitä on jo kuukausi. Ihan sairasta miten nopeasti aika oikeasti menee. Se saa miettimään, että mihin minä elämäni oikeasti käytän. Kaloreiden laskemiseen, läskieni puristeluun. Aika surullista. Ei tämän pitäisi mennä näin. Aina välillä tuntuu että olisi ihanaa olla terve. Ettei tarvitsisi ajatella ruokaa koko ajan. En tiedä siitä. Tiedän vain, että tahdon laihtua.
2 kommenttia:
Terveet ihmiset ei edes juurikaan ajattele ruokaa. epistä. Mutta tuntuu että siinäkin on riskinsä = lihominen, vaikka ihmisruumis osaa kyllä pitää painon normaalissa jos sen antaa niin tehdä. mutta normaalikin on taas liikaa :--/
Osaisipa olla ajattelematta ruokaa! Ei osaa enää. Se on oikeastaan tosi surullista, miten ruoka on muuttunut vain kalorimääriksi ja ravintoarvoiksi. Ja miten kieroutunutta se on, ettei normaali kelpaa.
Mikä loppujen lopuksi kelpaa...? Sitten oikeasti?
Lähetä kommentti