Concealed dreams

Uusi vuosi, uusi alku.

Niin se vuosi vaihtui, lautapelejä pelatessa ja yhteiseloa viettäessä. Tahdon, että tämä vuosi toisi tullessaan jotain aiempaa parempaa. Viime päivät ovat menneet itseäni kasaillessa. Ajattelin, että olisin jotenkin sujut Nykäsen poislähdön kanssa siinä vaiheessa kun äkilliset itkukohtaukset vähenivät, mutta tajusin parin illan päästä harrastavani jälleen surusyömistä. Ei auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja käsitellä suru jollain muulla tapaa. En sitten vielä tiedä millä...

Uudenvuoden lupauksiakin olen tehnyt. Ensisijaisesti olen luvannut itselleni, että yrittäisin kovemmin. Aion lopettaa tupakoinnin, pitää mahdolliset herkuttelut karkkipäivässäni, tehdä tietyn lihaskunto-ohjelman päivittäin ja koko vuoden aikana saattaa loppuun ne monen monet kesken jääneet projektit, eli aikaansaada rukseja "To do"-listaani.

Olotilani on samaan aikaan sekä toiveikas, että alakuloinen. Aina hetkittäin tulee tyhjä olo, ihan niin kuin minusta ei olisi jäljellä muuta kuin kuori. Tämä tunnetila on kuitenkin toistaiseksi ollut ohimenevä, ja päiviini on mahtunut itkun lisäksi myös naurua. Mieheni teki juustokakkua toissailtana. Huomasi siinä puolen yön aikaan ettei ole liivatetta. Vailla järjen hiventä lähdimme sitten keskellä yötä kävelemään mieheni siskon asunnolle (n. 5min. kävelymatkan päässä) tätä liivatetta hakemaan. Oli jo nukkumassa. Kävi kyllä mielessä soittaakin, mutta anoppi oli sitä mieltä että "eikä mitä, sen kun menette avaimella sisään ja puhutte koiralle ettei se hermostu". No mentiin sitten avaimilla. Ei löydetty valokatkaisijaa. Koira tuli vastaan tunnistaessaan tutun hajun. Täti lähti sängystä perään, ajatellen että nyt se koira meni käytävään oksentamaan, tajuaa pimeässä että eteisessä seisoo joku.

No säikähtihän se, eikä syyttä :D. Olisin itse varmaan ollut ihan raivona jos tämä olisi tapahtunut omalle kohdalle, ja jo matkaan lähtiessä oli tajuttoman rikollinen olo. Mutta joo, naurettua tuli ja liivate tuotiin kädet täristen keittiöstä. Mietin myös mahdollisuutta, että mitä jos koira ei olisikaan tunnistanut meitä pimeässä. Olisi se ollut näky kun mieheni sisko olisi löytänyt veljensä keittiöstä keskellä yötä liivatepurkki kädessä ja koira housun puntissa kiinni.


Eilen illalla mieheni vei minut kelkkailemaan. Olen aikaisemmin ollut vain moottoripyörän kyydissä, tämä oli myös hauskaa. Ei tämä vanha moottorikelkka mennyt kuin 40km/t, mutta ei se haitannut, pimeässä metsässä. Oli kivaa. Rakettejakin näkyi välillä kylältä päin. Kyllä tästä vielä hyvä vuosi tehdään.