Joo'o.

Se siitä viikonlopusta sitten. Mistäköhän aloittaisi... varmaankin siitä, että olen varmaan lihonut tuplasti sen, mitä onnistuin edellisellä viikolla pudottamaan. Läskiksi meni, taas. Se on aina kun menee kotona käymään. Lähdetäänpä kuitenkin liikenteeseen perjaintaista.

Eli, tapasin isäni. Se tapaaminen meni kait ihan hyvin, emme taaskaan puhuneet mitään arkisia kummempia, mitä nyt selvisi että myös isäni on ollut masentunut viime aikoina. Tuntui kuitenkin piristyvän käynnistäni ja riemukseni kahteen otteeseen totesi "voi kauhee sä oot laiha". Olin iloinen siitä, että hän huomasi, mutta jotenkin minulle silti jäi tyhjä olo visiitin jälkeen, henkisesti. Fyysisesti olin täynnä riisipiirakoita, leipää ja pipareita ja isä antoi vielä hirveän läjän ruokaa mukaan, sen sijaan että olisi lykännyt jonkin näköisen setelin kouraan, niin kuin yleensä. Se oli ehkä pienoinen pettymys, mutta olkoot.

Äiti tulikin kotiin jo lauantaina. Tämä tarkoitti suklaakakkua, lisää pipareita ja yrttivoipatonkia. Olisin voinut ampua itseni illan päätteeksi. Konferenssi oli kuitenkin mennyt hyvin, ja äidilleni oli sattunut erinäisiä juttuja minkä vuoksi hän oli hyvin onnellinen. Tämä teki myös minut hirvittävän onnelliseksi, sillä mikään ei ole saanut minua tuntemaan oloani niin riittämättömäksi ja onnettomaksi kuin se, että äidilläni on ollut niin vaikeaa ja että hän on surullinen. Olen vieläkin todella iloinen siitä, että hän on päivän mittaan nauranut enemmän kuin itkenyt. Ja joo, äitikin huomasi kilojen tippuneen:

"kauhee et sä oot laihtun, ootko sä ihan normaalipainoinen?"
"joo, oon, ihan normaali" O__________o
"ootko ihan varmasti???"
"joo"
"ootko tarkistanu, käynyt lääkärissä tai jossain"
"joo oon, normaali oon"

Joo joo joo. Ja tämä päivä... aamu ja aamupäivä jaksettiin hienosti kahvin voimin. Sitten alkoi menkat, sattui ja nälkä palasi ja voi vitsi... minkä takia sitä suklaakakkua oli pakko syödä niin paljon taas??? Ja leipää, ja pipareita... äääääää. Fail fail fail fail fail. Luojan kiitos pääsin jo kotiin. On niin totaalisen turvonnut ja ruma olo ettei mitään järkeä, vihaan tätä. Varmasti olen normaalipainoinen, taas. Päivän paras on se, että äiti ompeli meitille verhot keittiöön ja makkariin ennen kuin heitti mut takaisin Helsinkiin. Ette arvaa miten olen odottanut niitä verhoja, muutosta asti (eli elokuusta) olen pitänyt pyyhettä makuuhuoneen ikkunassa (sarjassamme "kuinka tehdä lähtemätön ensivaikutelma naapureihisi"). Olen niin onnellinen. Silitin ja ripustin ne miehen kanssa ikkunaan heti kun pääsin perille. Jo lähti pyyhe.


What can I do? Jatkaa ensi viikonkin kuin edellisen viikon. Syödä niin vähän kuin mahdollista ja liikkua niin paljon kuin mahdollista. Ei tuu olee helppoa. Jääkaapissa hyytyy mansikkavanilja-juustokakku joululomani kunniaksi ja pitäisi käydä joulukahvit juomassa sekä äidin, että isän luona ennen kuin lähdemme pohjoiseen ensi lauantaina miehen kanssa. Setäkin pitäisi pyytää kylään. Voi Luoja... hajottaa niin kympillä. Ei muuten, mutta kun tuntuu että kaikki painon pudotuksen eteen näkemäni vaiva tuntuu valuvan pullasormien välistä hukkaan... nyt kun aloin miettimään asiaa tarkemmin, tuntuu että mahikseni laihtua ensi viikolla (tai edes rankata paino takaisin 47:n paremmalle puolen) on täysi nolla.

Ahdistaa. Onko minulla mahkuja selviytyä? You tell me.

Hei hei.

Olen juuri lähdössä. Aamupaino 46.8kg. En tajua. -900g toissapäivästä. Tämä on melkein pelottavaa, ottaen huomioon että yleensä vauhti on ollut jotain puoli kiloa kahdessa viikossa. Olen nyt virallisesti alipainoinen. Aloittaessani WIN-viikkoa ajattelin olevani onnellinen, jos saisin edes puoli kiloa veks, mutta sen sijaan kiloja tippuikin suurinpiirtein 2. En tajua, en tajua sitten ollenkaan, mitä tämä on.

Jokatapauksessa, toivon teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta. o/

T niin kuin torstai.

Tunnit matelevat eteenpäin. Istun tietokoneluokassa ja odotan kotiinpääsyä kuin hullu puuroa. Ei, että päivä päättyisi ennen kolmea. En ole tänään syönyt vielä mitään, juonut vain kupin kahvia aamulla. Ei ole edes paha nälkä, palelee vain. On vähän morkkis, että menin syömään leipää. Se on oikeasti sellaista tavaraa, mistä pitäisi pysyä kaukana, kun ei yksi pala kuitenkaan koskaan riitä. Menemme tänään iltapäivästä ostamaan joululahjoja mieheni kanssa. Koska budjetti ei ole mikään järjetön (lue=olematon), päädyimme ratkaisuun käväistä Halvan tehtaanmyymälässä (sain postissa sellaisen -15% alekupongin sinne). Tiedän, että suklaan ja makeisten ostaminen on vähän lame, mutta uskon, että parempi se kuin ei mitään, ja tehtaanmyymälän valikoimassa luulisi olevan jotain vähän erikoisempaa, sen lisäksi että tavara on taatusti tuoretta. Koitan sitten vain kääriä lahjat oikein extrakauniisiin paketteihin :D

Lähden taas huomenna koiravahdiksi äitini asunnolle. Kirjoitin aikaisemmin, että tapaan isäni huomenna. Jännittää. En tiedä miten päin olisin, tuntemukseni tätä tapaamista kohtaan ovat vähintäänkin sekavat, mutta yritän parhaani mukaan yritän olla stressaamatta asiasta. Tein joulukuun alkupuolella lupauksen itselleni, että koettaisin olla murehtimatta turhia. Se on hyvä lupaus, ottaen huomioon miten helposti stressaannun, ja miten paljon stressi vaikuttaa minuun. Anyway, tulen takaisin sunnuntai-iltana tai -yönä. Yritän viikonloppuna saada jotakin aikaiseksi, eli liikkua ja syödä mahdollisimman vähän + pitää koiralle seuraa + saada vielä prioritylistani viimeisiä hommia tehtyä. Joku alle kymmenen kohtaa jäljellä.

On tosi kummallinen olotila. Tietäessäni (en katsonut vaakaa, joten parempi termi olisi ehkä "olettaessani") painavani alle 48, tunnen itseni jotenkin tyyneksi. On sellainen rauhallinen olo, että kelpaan itselleni näin. Ehkä jollakin sorttia tiedostan että en ole oikeasti lihava. Parantamisen varaa on, mutta että en ole lihava. Minulla on hiljaisen hyvä olla, mutta samalla tunnen myös surua. En tiedä miksi. Kenties siksi, etten tiedä miten pitkään hyvää oloa kestää.

No joo.

Tänään olen syönyt sitten enempi. Iltaruoaksi oli itsetehtyjä lohkoperunoita ja jotain naudanpaistia. Ei loppujen lopuksi ihan älytön paha jos olisi jäänyt siihen, mutta pitihän sitä miehen ostamaa auringonkukkaleipää mussuttaa samalla kun töllöä katsoi :3. Ja satsuma. Päivän syömiset 918kcal, ja liikunnalla kulutettu 720kcal (kävelylenkki vähän venähti, aamulla pyöräilin kouluun ja takas), joten jos nuo miinustaa toisistaan niin ei se nyt niin hirmuista ole, eihän? Sanokaa pliis joku että ei. Jotenkin en jaksaisi pahoittaa mieltäni noista syömisistä, sillä onhan se paljon, mutta paljon on askellettukin, ja siihen vielä päälle peruskulutus ja hyötyliikunta...

Olen tyytyväinen painonlaskuun. Aina kun paino jää junnaamaan pidemmäksi aikaa, minuun iskee hirvittävä pelko että nyt se raja on tullut vastaan, tästä ei enää alaspäin mennä. Oli huojentavaa huomata, että suunta on yhä alaspäin, ja että suklaakakku on nyt todellakin eliminoitu vyötäröltä. Tosin en sitten tiedä tästä eteenpäin kun alkaa joulun vietto ensi viikosta. Kierrämme ensin täällä Etelä-Suomessa minun sukulaiset läpi, ja sitten lähdemme pohjoiseen mieheni perheen luo, ei nyt tulevana viikonloppuna, mutta sitä seuraavana.

Hörpin tässä keltaista luomuteetä. Maistuu vähän vihreälle teelle, muttei sinne päinkään. Onko kukaan muu maistanut tätä koskaan?

Hei, tämähän toimii.

Karkasin aamulla taas vaa'alle. Tapaamisemme oli harvinaisen miellyttävä tällä kertaa. Lukema mittarissa näytti 47.6kg, eli olen hukannut jonnekin yli puoli kiloa parissa päivässä. Minua väsyttää, vatsaani koskee, en ole saanut nukuttua, keskittymiskyky alkaa olla tunnilla 0, mutta olen onnellinen. En tiedä pitäisikö minun syödä tänään jo enemmän (eiliset safkat alle 500kcal). Voin tuntea kuinka aineenvaihduntani hidastuu hidastumistaan. Voi tätä riemua. Alle 48. Ajatelkaas. Ihan uskomatonta.

Ei vitsi, juuri nyt taidan olla niin väsyneessä mielentilassa että tekisi mieli vain jättää loput pudottamisesta ensi vuodelle ja aloittaa joulun vietto samantien. Alle 48. Mii soo happi. Ai did it.

Doing good so far...

Eilinen WIN-päivä katkaisi FAIL-viikkoni. Syömiset 268kcal, liikunta 622. En tajua mistä se kaikki energia tuli (no mistäköhän, syönyt kuin pieni sika), mutta kyllä teki gutaa. I'm on fire!!! Olen niin motivoitunut räkäisemään tällaisen loppukirin ennen joulua ettei mitään rotia. I feel the control, I smell the success. Tästä päivästä tulee jo vähän vaikeampi, sillä väsymys hieroo olkapäitäni ja tunnen kuinka energia valuu karkuun kehostani. Mutta eilinen oli ihana. Olen varma että jaksan ahkeroida tänäänkin kun muistelenkin vain eilistä. Pyöräilin kouluun ja takaisin, ja sitten tein aivan superpitkän kävelylenkin. Nappikuulokkeet korvilla ja volumet kaakossa, talsin vain kilometri toisensa jälkeen eteenpäin pimeässä. Kerrassaan upeaa. Iltapalaksi sitten tattaripuuroa ja mustikoita.

Lisäksi mieheni yllätti minut ihan totaalisesti. Ihmettelin, kun otin postin mukaan siinä lenkiltä palatessa että mitä ihmettä se on tilannut, kun mainoslehtisten välissä oli Discshopin pahvikuori. Mussukka oli tilannut meille yhteisen joululahjan, eli Criminal Mindsin 3. kauden!!! JEEE!!! Ollaan niin koukussa tuohon sarjaan. Se on sellainen toiminta/jännitys//trilleri jossa joukko FBI:n profiloijia ottaa kiinni sarjamurhaajia :3 Käsikirjoitus ja henkilöhahmot ovat aivan loistavia, suosittelen. Katsoimme ensimmäisen jakson, ja teimme sopimuksen että säästämme loput ensi viikon alkuun kun minulla on viimeinen koulupäivä ja joululomani alkaa. Yritän ennen sitä saada kaikki hommelit valmiiksi ja tsempata liikunnan ja syömisten kanssa. Tämä on tällainen superhyperviikko, jolla ansaitaan sitten makea joulu. Tahdon nauttia joulusta. En halua laihduttaa silloin. Joku raja kyllä, mutta en halua ressiä. Nyt kun painan täysillä niin voin antaa itselleni luvan nauttia joulusta sen jälkeen. Kieroa. Itsensä huijaamisesta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan.

Ja vieläkin on asiaa. Menen jälleen ensi viikonlopuksi äitini asunnolle vahtimaan koiraa. Äiti tulee konferenssista sitten sunnuntaina. Perjantaina kuitenkin näen isäni. Viime kerrasta on varmaan kaksi tai kolme kuukautta, en muista. Minua jännittää. Isä on aina ollut jokseenkin etäinen henkilö elämässäni. Hän ei ollut luonani, kun olisin tarvinnut häntä. Hän oli aina juomassa. Vanhempieni ero 7 vuotta sitten... vaikka haluan sanoa, ettei se vaikuttanut minuun mitenkään niin kyllä se vaikutti. Minun on ollut todella vaikea antaa anteeksi isälleni. En tiedä olenko vieläkään pystynyt siihen kokonaan, vaikka haluankin. Tiedän, että se on vaan sairasta, mutta tavallaan, koska minusta tuntuu ettei isäni huomioinut minua tarpeeksi kun olin nuorempi, yritän nyt saada sitä huomiota häneltä tällä syömisvammailullani, puoliksi tiedostan sen. "Katso minua, huomaa minut!!" "Sanon että kaikki on hyvin, en tarvitse apua, mutta näethän ettei kaikki ole hyvin" .... "näethän?"

It's not over yet.

Elämä jatkuu, niin myös läskisota. Tsekkasin aamulla painoni, se ei ollut niin paha kuin mitä odotin, eli parin viikon sisään +400g. En tajua. Olin satavarma että minulle olisi tullut ainakin kilo lisää kaikista niistä syömisistä ja liikunnan vähyydestä mutta ei. Ilmeisesti pudottamani kilot ovat olleet niitä ns. varmoja kiloja sitten, kun ei kerta tuon enempää ole paino noussut. Olen samaan aikaan helpottunut, mutta myös agressiivisen motivoitunut pieksämään itseäni lisää. Jo riittää turhat syömiset ja herkut. Tästä päivästä alkaen yritän olla syömättä mitään mitä ei ole totaalisen pakko syödä. Ja liikunta takaisin kehiin, nyt alkaa loppukiri ennen joulua.

Vaikka viikonloppu olikin syömisten ja liikuntojen osalta yhtä failia, sain siitä huolimatta päntättyä taidehistorian tenttiin, ja essee on lähdeluettelon viimeistelyä vaille valmis. Kyllä näistä selvitään. Stressikynnykseni ja mielialani on huomattavasti positiivisemmalla tolalla nyt kun koulujutut ei enää ahdista niin paljon.


Lienee epätodennäköistä, että ehtisin jouluun mennessä pudottaa useamman kilon. En anna sen masentaa. Kilot tippuvat kun tippuvat, teen parhaani ja sen mukaan mennään. Vaikka tavoitteen saavuttaminen viekin odotettua pidempään, en silti aio heittää hanskoja tiskiin. Olisin ikionnellinen, jos saisin 1,5 kg pois joulukuussa, mutta en tiedä... kilokin on tässä vaiheessa paljon. Tippui mitä tippui, mutta aion taistella täysillä. Päivä on alkanut lupaavasti, sillä vatsaani on koskenut aina eilisillasta lähtien. On minulla vatsakipuja ollut ennenkin, mutta koskaan ennen ne eivät ole jatkuneet näin pitkään. Oikein vääntää mahalaukussa. Ehkä se tästä.

Kerkesin aamupäivällä miettiä lisää hiusteni värjäämistä. Hopeisia/valkoisia hiuksia kaipaillen, minulle on suositeltu värinpoistoa + hopeashampoo-comboa. Sen jälkeen voisi juurikasvua aina värjäillä jollakin platinavärillä. Tänään jäin miettimään, että tarvitsenko todella sitä värinpoistoa? Olen kasvattanut hiuksiani niin pitkään, ettei värjättyä hiusta enää ole, ja luonnollinen värini on kaiketi vähän hiekan vaaleasta tummempi. Helsingissä asuessani olen myös havainnut hiusteni tummuvan ja saavan punaista pigmenttiä, luulen että se johtuu jotenkin vedestä. Mut niin, tarvitseeko värinpoistoa tehdä, vai riittäisikö vain jokin voimakkaasti vaalentava kestoväri, ja mikä mahtaisi olla tähän tarkoitukseen paras? Te viisaammat, valaiskaa, suositelkaa.

Äääää...

Viikonloppu meni läskiks. Pipareita. Leipää. Enkelisuklaata. Hedelmäkarkkeja. Lisää enkelisuklaata ja leipää. Hedelmäkarkit loppuun. Leipää, leipää ja leipää. Muroja, jogurttia ja banaania, tajuton määrä. Olen syönyt kaapeista kaiken, kompensoidakseni himoani suklaakakkua kohtaan. Ja sitten vedän vielä senkin.

FAIL.

Lähden reissuun.

Menen viikonlopuksi äitini luo koiravahdiksi. Siellä ei ole nettiä, joten saatte muutaman päivän hengähdystauon meikäläisestä. Ohjelmassa on kouluhommia, koiran lenkitystä ja kahvia sietokyvyn rajoille saakka. Yritän myös levätä, olen todella uupunut sekä henkisesti että fyysisesti. Laihduttaminen saa jäädä pariksi päivää, sillä minusta tuntuu että aineenvaihduntani ei taaskaan ole ihan kondiksessa. Olen varmasti pirteämpi sitten maanantaina.

Tämä päivä meni päänsärkyä ja armotonta väsymystä vastaan taistellen. Tiedättekö, juuri sellainen päivä jonka olisi vaan voinut skipata. Koulun jälkeen en kyennyt muuta kuin lojumaan sohvalla ja mutustamaan näkkäriä. Iltaruoaksi sitten tilattiin kiinalaista, siis onko mitään nerokkaampaa, ihanampaa ja petollisempaa kuin kotiinkuljetus? Hei, upeaa viikonloppua teille kaikille, tehkää mitä täytyy ja ottakaa sitten rennosti.

You make me happy!

Kiireistäni huolimatta haluan tehdä postauksen sillä ta-ta-radaa, 10 lukijaa!!! Olen niin iloinen teistä kaikista, aloittaessani blogin kirjoittamisen olin ihan satavarma ettei kukaan jaksaisi jäädä seuraamaan sekavia jorinoitani. Toivottavasti pysytte kyydissä ja annatte anteeksi kiireeni. Pyrin kuitenkin päivittämään kuulumisiani päivittäin.

No miten se on mennyt? Mikä pettymys, olen syönyt ihan hirveästi. Päivittäiset kalorit huitelevat tonnin puolelta sun toiselta, mikä on vaan liikaa. Tänään kakku kirsikkani päällä oli strateginen virhelyönti kaupassa: minun ei pitänyt edes vilkaista jugurttiosaston suuntaan, mutta mitä ihmettä, jalkani töpöttivät sinne kuin itsestään. Supertarjous!! Litra banaanijugurttia, vain 0.20€!! Miten voi inhimillinen pieni (<-- no pituuden puolesta) ihminen vastustaa tuota? No ei voikkaan, siinähän se juju piileekin. Piti sitten vetää sitä jugurttia ainakin puoli litraa, kun ei muka tullut jo täyteen jauhelihamakaronimössöstä.. I so hate myself. Vielä aamulla olin niin inspiksissä että nyt saa kilot kyytiä, en luovuta, teen mitä vain ja niin just... *hakkaa päätä seinään* Oispa jossakin itsekontrolli tarjouksessa.

Ainoa, mikä estää minua hyppäämästä ikkunasta ulos (tämä olisi aavistuksen verran parempi vertaus jos asuisin kerrostalossa, mutku en), on se että peruskulutuksen ja hyötyliikunnan lisäksi olen urheillut tänään 700-800kcalorin edestä. Tällä ja järjettömällä nälälläni siis saattoi olla jonkin näköinen yhteys. Mut joo, ei asia parane minnekään vaikka kuinka rypisin itsesäälissä (se vain kuuluu asiaan). Armoa tuntematta jatkan kiirelistani läpikäymistä ja yritän hartaasti ansaita olemassaoloni. Tahdon saada nämä paperihommat kuntoon, jotta voin toden teolla keskittyä jälleen koomailemaan. Eteenpäin, sano mummo lumessa.