Concealed dreams

Ei enää niin uusi alku.

Syömishäiriö.. se todellakin tuntuu imevän minusta aivan kaiken energian. Vielä torstaina olin ihan hypetyksissä että jes, nyt loppu syömisvammailu ja kyllä nyt lähtee elämä käyntiin, en varmasti oksenna enää kertaakaan jne. Paskat. Viimeinen tikki perjantaille oli kaverin tuoma vastaleivottu pulla. Olisi pitänyt vain arvata, mihin se johti. Ja miten se pelästytti. Että mitä ihmettä, minähän päätin että ei enää tätä, mitä ihmettä, tein sen taas, oksensin. Enkö yritäkään oikeasti? Enkö pystykään hallitsemaan tätä? Enkö voikaan lopettaa sitä? Olo oli helpottunut ja epäonnistunut... ja kauhistunut.

Eilen lauantaina menimme Tampere Kuplii-sarjisfestareille. Mitä syömisiin tuli, olin yksinkertaisesti kauhuissani. Söin aina vähäsen, sen verran että pysyin pystyssä. Pelotti niin paljon, että menisin vain taas oksentamaan jos söisin itseni vahingossa enemmän kuin kylläiseksi, tai edes kylläiseksi. Muuten oli ihan kiva reissu, näin H:ta, entistä kämppistäni.

Illalla kuitenkin sitten ratkesin syömään kunnolla, viimein. Omena, ½ hunajameloni, 3 palaa kauraleipää juustolla, kanasalaatin jämät, pulla taas, 6 hedelmäkarkkia ja kourallinen juustonaksuja. En kuitenkaan oksentanut. Kävin myös vaa'alla. Luulin lukemien huitovan jossain 48:n tai 49:n paikkeilla, mutta 46.9kg?! En voi uskoa että olen jo alle kilon päässä siitä missä olin alimmillani. Mitä ihmettä... en tajua miten se voi olla noin alhaalla. Näin huonostiko (..."hyvin", kuiskaa ääni päässäni) minulla menee. Olen sekä helpottunut, että kauhuissani. Varmaan enemmän helpottunut. En tiedä mitä mieltä minun pitäisi olla.

Olo on sekava. Saattaa johtua siitäkin, että heräsin alle kaksi tuntia sitten ja olen roikkunut koneella koko aamun ja käynyt sähköpostejani läpi. Rasittavaa, kun pitkin viikkoa on tippunut viestejä ja sitten niihin ei ole ehtinyt vastaamaan. Ensi viikosta tulee vieläkin rankempi, kaikki projektit ovat kasautuneet sille ja 4 vuoroa töitä vielä siihen päälle. Todennäköisesti otan vaarit terveydenhoitajan vinkistä ja jätän elävän mallin piirustuskurssin kesken. Minun on pakko karsia aikatauluani ja ottaa aikaa itselleni. Onneksi ensi viikon jälkeen helpottaa.

Aamupäivän ajatuksia: Tahtoisin kirjoittaa tänne useammin. Tahdon piirtää. Tahdon piirtää sarjakuvia, julkaista oman albumin. Tehdä jotain, mikä liikuttaa ihmisiä. Tahdon saada heidät itkemään, nauramaan, edes hymyilemään. Herättää heidät unesta, avata heidän silmänsä näkemään jotain uutta. Tahdon olla vapaa. Tahdon hoitaa kouluni ja työni hyvin, saada nämä hommat tehdyksi pois alta ja keskittyä siihen, mikä oikeasti on tärkeää. Parantuminen, elämä, rakkaani. On ihanaa kun kesä tulee. Jotenkin olen aina vierastanut ja jopa vihannut aurinkoa, koska palan todella helposti. Tänä keväänä olen kuitenkin iloinnut paisteisista päivistä. Pimeyttä on ihan riittävästi pään sisällä.

Tehdäpä tästä hyvä päivä. Tekisi mieli lähteä kirpparille, mutta ei ole aikaa, rahaa ja se ei ole yksin niin kivaa kuin kaverin kanssa. Nu, toisena päivänä :3 Ai niin. Polttamisenhan lopetin (taas) helmikuun alussa. Viime viikosta asti on vaivannut ihan hirvittävä himo. Pelkään sortuvani jälleen polttamaan. En voi, mitä J sanoisi? Voi ei, voi ei, voi ei. Ää.