Vuoden ensimmäiset päivät
...Eivät ole sujuneet niin hyvin kuin olin ajatellut. Oli minulla tässä yksi päivä jolloin söin alle peruskulutuksen mutta eilinen meni niin penkin alle, kiitos kahvipöydän. En silti aio lannistua. Tahdon iloita niistä pienistä onnistumisista, esim. että en ole sortunut suklaakonvehteihin vuodenvaihteen jälkeen. Nyt myös tiedän, että kahvipöytään istuminen saattaa käydä kohtalokkaaksi itsehillinnän puutteen vuoksi, mutta jos otan kahvit mukaan muualle, houkutuksen kestää. Eli näinpä vältämme kahvipöytää.
Tämä päivä on mennyt jo huomattavasti paremmin. Ei herkkuja, ja syömiset karkeasti arvioituna alle 1000kcal... luulen. Yksi uunissa kypsennetty kananrintafileepala, 1,5dl riisiä, puoli lautasellista sellaista perus salaattikurkkutomaattisalaattia, oululaisen jälkiuuniviipale + 1tl beceliä, 2 siivua oltermannia ja puolikas omena. Nykyisen tilanteeni huomioon ottaen en kyennyt parempaan. Ai niin, mukillinen sokeritonta glögiä illan päätteeksi. Ja kävelin 2 tuntia pakkasessa.
Tiistaina lähdemme mieheni kanssa ajamaan takaisin kotia kohti. Tuntemukseni ovat jälleen vähintäänkin sekavat, samaan aikaan olen todella innoissani, mutta samaan aikaan pettynyt ja hieman peloissani. Joudun kohtaamaan makuuhuoneen ilman Nykästä ja sen häkkiä siellä. En halua ajatella sitä kohtaamista vielä. Olen niin ikään huomannut, etteivät jotkut asiat parane paskan vertaa vaikka niitä kuinka pyörittelisi pienessä pääkopassaan.
Ää, mä haluun laihtua. Joulukiloja on oikeasti varmaan 1,5-2. Harmittaa, mutta en jaksa murehtia niitä. Olen niin väsynyt itseni pieksämiseen, ja tuntuu ettei minulla ole enää muuta vaihtoehtoa kuin koota päiväni sortumisten sijaan onnistumisista. Mä en jaksa. Olen väsynyt kieriskelemään itsesäälissä ja kuuntelemaan syytöksiä pääni sisällä. Elämäni on jotenkin sekavaa, olen vieläkin tolaltani Nykäsen kuolemasta (teille jotka ette lemmikkiä ole omistaneet, se ei ollut "vain kani"). Minulla on pakko olla jotain, mistä pitää kiinni.
Aika surullista luettavaa, eikö?
2 kommenttia:
Hieman surullista ehkä, mutta elämää se vaan on. Kaikilla meillä on omat alhomme, joista välillä päästään nousemaan. Toivottavasti pääset vähän parempaan tasapainoon itsesi kanssa!
Musta on kyl tosi hienoo ettet jaksa nyt miettiä ja murehtia liikaa joulukiloja. Kadehdittavan tervettä!
Ymmärrän itse hyvin sen kun lemmikki ei ole "vaan" lemmikki, vaan oikeasti ystävä, perheenjäsen, joka voi olla läheisempi kuin moni ihminen. Itse taidan joutua aikamoiseen luopumistilanteeseen tässä tänä vuonna, ellei ystäväpiirini osaa oikeasti auttaa. Toivon tosissaan että tää selviäisi parhaiten päin.
Halaus ja rutistus!
Aviendha, kiitos paljon. Eteenpäin mennään, välillä hitaammin ja välillä sitten vähän nopeammin. Toivon, että saat apua omaan tilanteeseesi. *ruttu* Kiitos vielä kerran.
Lähetä kommentti