Concealed dreams

T niin kuin torstai.

Tunnit matelevat eteenpäin. Istun tietokoneluokassa ja odotan kotiinpääsyä kuin hullu puuroa. Ei, että päivä päättyisi ennen kolmea. En ole tänään syönyt vielä mitään, juonut vain kupin kahvia aamulla. Ei ole edes paha nälkä, palelee vain. On vähän morkkis, että menin syömään leipää. Se on oikeasti sellaista tavaraa, mistä pitäisi pysyä kaukana, kun ei yksi pala kuitenkaan koskaan riitä. Menemme tänään iltapäivästä ostamaan joululahjoja mieheni kanssa. Koska budjetti ei ole mikään järjetön (lue=olematon), päädyimme ratkaisuun käväistä Halvan tehtaanmyymälässä (sain postissa sellaisen -15% alekupongin sinne). Tiedän, että suklaan ja makeisten ostaminen on vähän lame, mutta uskon, että parempi se kuin ei mitään, ja tehtaanmyymälän valikoimassa luulisi olevan jotain vähän erikoisempaa, sen lisäksi että tavara on taatusti tuoretta. Koitan sitten vain kääriä lahjat oikein extrakauniisiin paketteihin :D

Lähden taas huomenna koiravahdiksi äitini asunnolle. Kirjoitin aikaisemmin, että tapaan isäni huomenna. Jännittää. En tiedä miten päin olisin, tuntemukseni tätä tapaamista kohtaan ovat vähintäänkin sekavat, mutta yritän parhaani mukaan yritän olla stressaamatta asiasta. Tein joulukuun alkupuolella lupauksen itselleni, että koettaisin olla murehtimatta turhia. Se on hyvä lupaus, ottaen huomioon miten helposti stressaannun, ja miten paljon stressi vaikuttaa minuun. Anyway, tulen takaisin sunnuntai-iltana tai -yönä. Yritän viikonloppuna saada jotakin aikaiseksi, eli liikkua ja syödä mahdollisimman vähän + pitää koiralle seuraa + saada vielä prioritylistani viimeisiä hommia tehtyä. Joku alle kymmenen kohtaa jäljellä.

On tosi kummallinen olotila. Tietäessäni (en katsonut vaakaa, joten parempi termi olisi ehkä "olettaessani") painavani alle 48, tunnen itseni jotenkin tyyneksi. On sellainen rauhallinen olo, että kelpaan itselleni näin. Ehkä jollakin sorttia tiedostan että en ole oikeasti lihava. Parantamisen varaa on, mutta että en ole lihava. Minulla on hiljaisen hyvä olla, mutta samalla tunnen myös surua. En tiedä miksi. Kenties siksi, etten tiedä miten pitkään hyvää oloa kestää.