Pintaan on pitkä matka.
Viikonloppu meni taas kirjaimellisesti läskiksi. Olen vain syönyt, syönyt ja syönyt. Sen jälkeen on käsittämättömän vaikea elää itsensä kanssa. Olen itkenyt niin monta kertaa, kiristellyt vihaisena hampaitani uskaltamatta kirkua ääneen itseäni, mitä en vain kestä. Niin monta kertaa olen päättänyt, että nyt tämä paska saa riittää, mutta mikä ihme siinä on, ettei mikään riitä, ei koskaan?
Sairauteni syleilee minua suorastaan intohimoisesti, ja vetää minua hitaasti mutta päättäisesti pohjaa kohti. Pelkään tukehtuvani. Pelkään että minut huomataan. Lääkäri tapaa minut puolentoista viikon päästä, siihen asti on räpiköitävä. Lasken jo päiviä.
2 kommenttia:
Tiedätkös mikä minun mielestäni auttaisi sinua nyt eniten...
Tahtoisin lähettää sinulle ruokasuunitelmani, koska täsmäsyöminen auttaisi sinua nyt kaikista eniten. Sitä määrää, mitä ihmisen pitää päivässä syödä on vaikea käsittää, ja sen takia toteuttaa, ja syömishäiriöstä ei vaan pääse yli ilman pitkään jatkunutta täsmäsyöntiä. Silloin energiaa riittää parantuvalle psyykkeellekkin ja elämä muuttuu tasokkaammaksi. Ja minä uskon, että sinä olet niin vahva, että voisit sellaista suunnitelmaa toteuttaa ja parantua <3
Jasperw,
Käydessäni ravintoterapeutilla, hän teki minulle juurikin sellaisen kaavion minkä verran ja kuinka usein pitäisi syödä. Kulutukseni ei kuulemma ole enempää kuin 1500kcal/päivässä vaikka töissä juoksen ja pyöräilenkin viidesti viikossa O______o. Kai minä sitten olen niin lyhyt. Sisällön kanssa minulla on vielä paljon tekemistä, mutta olen nyt yrittänyt keskittyä tuohon säännöllisyyteen. Painotan sanaa "yrittänyt".
Lähetä kommentti