tiistai 20. huhtikuuta 2010

Päivän parhaat ja pahimmat.

Pahat:

1. Menin aamulla laboratorioon ja minulta otettiin kolme putkilollista verta .______.
2. Mallinsin koko päivän pientä pupua ja kun se vihdoin alkoi olla valmis, huomasin että se on väärän kokoinen, ja muutamasta kohdasta auki, joten sen 3D-tulostus ei näillä näkymin onnistu. En osaa kikkailla virheitä pois, on etsittävä joku viisaampi (taas). Käy sääliksi sitä poikaa, joka istui tänään vieressäni tietokoneluokassa. Olen jatkuvasti kysymässä apua. Muuten olisin kysynyt opettajalta, mutta hän on jumissa Keski-Euroopassa.
3. Söin ainakin 200g jugurttirusinoita. Ja suklaariisikakun. Nyt on paha olo.
4. Tajusin, että minulle tulee sairaanmoinen kiire noiden 3D-tehtävien kanssa koska olen jäljessä.
5. Hämmästytän itseäni. Itsekurini puute on ihan infernaalisella tasolla. Kts. kohta 3. Voi Luoja.

Hyvät:

1. Varasin ajan terveydenhoitajalle huomisaamuksi. Hän vaikuttaa mukavalta ihmiseltä. Lääkärissä minusta tuntui, että ongelmaani ei otettu vakavasti, mutta hänellä riittää aikaa kuulustella vointiani.
2. Otin koulussa vain puolikkaan palan vaaleaa leipää. Voita tosin sitäkin enemmän. Niin siis kasvishernekeiton ja porkkanaraasteen lisäksi.
3. Vaa'an lukemasta en tiedä, enkä uskalla mennä, mutta sehän on fakta, että mahdun yhä 34:n farkkuihin. Järkevästi ajatellen en voi olla läski.
4. En osaa ajatella järkevästi (huom. kohta 3). Teen kaikkea muuta, mitä minun pitäisi, mutta kieltämättä parin muotilehden silppuaminen leikekirjaa varten jätti hyvän mielen.
5. Olen salaa innostunut kiharoistani. Rutistelen pyyhekuiviin hiuksiin muotovaahtoa ja menen nukkumaan. Aamulla pääni tilalla on sotkuinen kiharavyyhti. Tarvii vain suihkauttaa ripaus lakkaa ja olen barbi koko loppupäivän. Miten on voinut mennä näin monta vuotta vihatessa luonnonkiharoita?

tähän se päivä meni.

4 kommenttia:

Kauris kirjoitti...

mä olen monta vuotta pitänyt hiuksiani kiinni luonnon kiharoiden takia, mutta nyt on vaan kivaa laittaa suihkun jälkeen hiuksiin katettavaa hoitoainetta ja antaa hiusten kuivua korkkiruuveille.

Nounou kirjoitti...

Jasperw, sama juttu. Itse olen aina tuntenut syvää kateutta niitä kohtaan, joita on siunattu tikkusuorilla hiuksilla kun itse olen tällainen pörröpää.

Kaipa se on askel parempaan suuntaan jos oppii pitämään edes jostain itsessään.

Anonyymi kirjoitti...

Usein se kai menee niin, että ihmiset, joilla on kiharat, haluais kovasti, että niiden hiukset on suorat ja ihmiset, joilla on ihan suorat hiukset, rakastaa kiharoita.
Omalla kohdalla se on juurikin näin siksi, että hiukseni ovat niin piikkisuorat, että niissä ei oikein kihara edes pysy ja se on surullista. Hetken aikaa pysyy ja ehkä kunnon aineilla saisi pysymään pidempäänkin.

Kiitos siitä, mitä kirjoitit minulle. Tiedän, että olet oikeassa, mutta en silti tiedä...

Anonyymi kirjoitti...

Joo'o järkevästi ajateltu, että 34 kokoiset farkut menee niin sillon ei kyllä todellakaan voi olla mikään jättiläinen :D

Ja kolme putkiloa verta on pieni määrä verrattuna siihen, että itselläni on otettu 7 (vai oliko jopa 8) putkiloa verta yhdellä kertaa! O_o