maanantai 1. helmikuuta 2010

Yksi murhe vähemmän.


Arvatkaa mitä? Sain kesätyöpaikan. Kävin tosiaan viime viikolla paikallisessa Seppälässä kysymässä sivumennen, olisiko heillä tarvetta osa-aikaisella ja/tai kesätyöntekijälle. Käynti kannatti sillä kyseisen puljun myymäläpäällikkö soitti tänään minulle ja kyseli milloin haluan tulla allekirjoittamaan työsopimuksen :D. Oi joi, olen niin onnellinen!! En tiedä vielä, miten rankaksi se tulee käydä töissä samaan aikaan opiskelun lomassa, aloitan 1-2 vuorolla viikossa, eli suhteellisen kevyt lasku takaisin työelämään. Minulla on sellainen kutina, ettei se kävisi liian rankaksi, Seppälä kuitenkin on yksi suurimpia lemppareitani, mitä tulee vaatekauppoihin. Ihan mahtava juttu. Minun ei tarvitse nyt huolehtia kesän vuokranmaksusta, kun en saa siltä ajalta opintotukea. Oi joi. Hyvä minä! Parempaa päivänpiristystä ei olisi voinut toivoa ikävän ja puisevan koulupäivän jälkeen.

Painonpudotus etenee. Vaa'alla en ole käynyt, mutta liikunnasta ei ole tingitty ja lauantaita (taas kerran) lukuunottamatta kalorit ovat pysyneet alle peruskulutuksen. En tiedä pitäisikö minun tänään jotenkin juhlistaa tätä uutta työpaikkaani O_____o. Uu, tekisi hirveästi mieli. Ei nyt mitään övereitä, mutta jotenkin. Ette usko, miten helpottunut olen... mutta toisaalta, tämä tarkoittaa että kouluhommien kanssa tulee oikeasti kiire. ... ... Ihan sama. En jaksa välittää juuri nyt. Teen mitä jaksan, ja se on siinä. Kakku kirsikan päälle vielä: Yritän lopettaa tupakoinnin. Viimeistä askia viedään. Että näin on minun helmikuuni startannut, vauhdikkaasti. Oi joi joi. Lujaa mennään. Ja uudet lukijat, lämpimästi tervetuloa! Vanhoille kiitos kun jaksatte vielä roikkua mukana.

3 kommenttia:

Kerttu Ilola kirjoitti...

Vautsi, onnea työpaikasta! Nostattaa kyllä varmaan kummasti fiilistä kun on kesällekin jokin rahanlähde tiedossa. Tuntui että viime kesällekin oli jo monen hankala töitä löytää ja ens kesä tulee luultavasti oleen vielä vaikeempi. Ja vielä ihanien vaatteiden keskellä, uih :)

miss_coco kirjoitti...

Onnea työpaikasta :)

Nounou kirjoitti...

Adaira ja miss_coco, kiitos molemmille.