Minä olen muuttunut.
Ensimmäistä kertaa havahdun näkemään kevään, joka ei ole harmaa. Luulen, että olen oikealla tiellä, sillä minuun ei satu enää niin paljon. Tie tuntuu jatkuvan loputtomiin, mutta minulla on aikaa. Päivät ovat ohitsekiitäviä hetkiä, mutta minun aikaani mitataan ikuisuuksissa. Se ei haittaa, että minua nukuttaa usein. Sitten minä vain käyn nukkumaan, jotta jaksaisin taas ihmetellä itseni uudestaan uneen.
Taloutemme astianpesukone hajosi kuukausi sitten. Kolme päivää sitten kännykkäni meni rikki. Toissapäivänä totesimme, että jääkaappimme ei enää ole ollut aikoihin kylmä. Pakastin kyllä pelaa. Jostain syystä olen hirvittävän onnellinen. Vaikka ympärilläni olevat asiat hajoavat paskan vituiksi, minulla ei ole silti mitään hätää. Elämä jatkuu, kaikki on hyvin. Eivät ne asiat olleetkaan niin tärkeitä kuin kuvitella saattoi. Mulla on pakkanen täys juustoa, 3.45€ taskun pohjalla ja nenä joka valuttaa räkää non-stop. Mut sairastaminen on siksi kivaa, että voi olla hyvällä omallatunnolla pois koulusta.
Ei minulta puutu mitään. Mitä minulla ei ole, sitä minun ei ollut tarkoituskaan saada. Kadehtiminen on turhaa. Olen täydellisen epätäydellinen, olen ollut ja tulen aina olemaan ja tämä pikkuhiljaa kaaliin juurtuva fakta saa minut uteliaaksi tulevaisuudesta.
2 kommenttia:
Oooh, ihanaa kun sulle kuuluu hyvää!<3
Se on kyllä aivan mielettömän upea fiilis, kun pitkän masennusjakson jälkeen pystyy taas näkemään valon ja tulee onnelliseksi asioista.
Ja kirjoita lisää. Haluan tietää enemmän n_____n
Voi rakas. Kuulostaa ihanalta <3
Lähetä kommentti